|

|
Light and
Live -järjestön
kansainvälisen työn johtaja
Rene Zanellato:
"Romanit
kaipaavat
kaikkialla maailmassa
Jumalan muuttavaa
voimaa"
|
|
 |
Ranskalainen romanijärjestö
"Elämä ja Valo" saavuttaa toimintansa kautta vuosittain lähes
miljoona romania. Sen alajärjestö GATIEF, toimii kansainvälisellä
pohjalla perustaen seurakuntia ja tukien romanilähetystyötä erityisesti
Intiassa ja Itä- ja Keski -Euroopan romanien parissa.

|
|
Konferenssi
pidettiin Montmedyn kylän käytöstä poistetulla lentokentällä. |
Euroopan ehkä kaikkein
vaikutusvaltaisin kansainvälinen romanijärjestön Light and Life
-järjestö samoin kun sen alajärjestö GATIEF on tehnyt romanityötä
50-luvulta lähtien. Järjestön toiminnan kautta on suurin osa Euroopan
romanilähetystyöstä saanut alkunsa tai se on muutoin ollut edesauttamassa
romanilähetystyön organisoitumista ja sen kehittämistä eri puolilla
maailmaa. Myös valtiovalta on alkanut arvostaa järjestön tekemää
työtä. Siihen on sisältynyt hengellisen työn lisäksi humanitaarista
auttamista sekä syrjäytymisen ehkäisemistä eri projektien kautta.
Kansainvälisen romanityön sekä GATIEF (Gypsies and Travellers
International Evangelical Fellowship) järjestön johtajana toimii
Suomessakin monesti vieraillut Rene Zanellato.
Hän ei itse ole romani, mutta on nuoresta miehestä asti toiminut romanien
parissa julistajana ja lähetyssaarnaajana. Hänen vaimonsa Fia on romani.
Heillä on kolme lasta, joista kahdella on jo omat perheet. He ovat
valinneet romanipuolisot ja elävät muiden romanien tavoin karavaaneissa.
Rene puhuu sujuvasti 8 eri kieltä ja vielä useita eri romanimurteita. Rene
kertoi, että Elämä ja Valo -järjestö tekee työtä yli 40 maassa.
Romanilähetyssaarnaajia lähetetään eri puolille maailmaa. Heitä
kannatetaan yleensä osa kannatuksella. Osan kannatuksesta ja toimeentulosta
lähetystyöntekijät hankkivat itse. He maalaavat taloja ja korjaavat
kattoja ym. ja saavat näin elannon perheilleen. Ranskalaisten romanien
keskuudessa on suuri evankeliumisinto. Lähetystyöntekijät eivät ole
vuosikausia lähetyspisteissä, vaan he käynnistävät toiminnan ja
järjestö pyrkii kouluttamaan paikalliset romanit evankelioimistyöhön ja
auttamaan itse itseään.
Romanien maailmankonferenssi
Elämä ja Valo -järjestön vaikutusvallasta
romanien keskuudessa kertoo sekin, että lähes 40 000 osallistujaa oli
tullut Ranskassa, Montmedyn kylässä 23-26 elokuuta pidettyyn romanien
hengelliseen maailmankonferenssiin. Osallistujia oli 20 eri maasta. Suurin
osa osanottajista oli tietenkin Ranskan romaneja, jotka viettävät edelleen
perinteistä kiertävää romanielämää.

|
|
Romano Missio
sai yhdessä Suomen Vapaa Romanilähetyksen kanssa kutsun
konferenssiin. Suomesta mukana olivat allekirjoittaneen lisäksi Tuula
Åkerlund ja Väinö Lindberg.
Suomi esittäytyi lauantai-illan tilaisuudessa, jossa eri maiden
romanityöntekijät kertoivat oman maansa työhaasteista. |
Konferenssi aluetta ympäröi tuhannet
asuntovaunut, ja isot upeat autot, joilla vaunuja vedettiin. Kurjuudesta ja
köyhyydestä ei enää näkynyt merkkiäkään, kuten reilu kymmenen vuotta
aiemmin. Rene kertoi, että liikkuvaa elämää viettävät romanit
pärjäävät paremmin kuin paikallaan asuvat romanit. Kun liikutaan
paikasta toiseen, niin voidaan harjoittaa perinteisiä ammatteja, tehdä
kauppaa, ja suorittaa erilaisia työpalveluja paikallisille asukkaille.
Kiertävää elämää viettävät romanit eivät ole riippuvaisia
sosiaalituesta, vaan pärjäävät ilman sitä.
Rene Zanellato kertoo, että Ranskan romanit ovat tottuneet kiertävään
elämäntyyliinsä ja Renen mielestä on tärkeää, että siihen on oltava
mahdollisuus myös EU:n jäsenmaissa. Hän mainitsi, että rikollisuus ja
huumeiden käyttö kiertävien romanien parissa on erittäin harvinaista
verrattuna paikallaan asuvien tilanteeseen. Näyttää siltä, että
romaniyhteisö kykenee kollektiivisemmin ja tehokkaammin pitämään
nuorison "aisoissa" kun asutaan yhdessä karavaaneissa. Mummit ja
vaarit, tädit ja sedät kulkevat perheiden mukana noin 50-100 hengen
ryhmissä. Tutuilla alueilla heistä kulkee hyvä maine. He ovat ahkeria ja
heidän palveluksiaan tarvitaan. Kuunneltuani Rene Zanellaton vuodatusta
ihanteellisesta liikkuvasta romanielämästä, aloin itsekin miettiä
asuntovaunun ostoa.
Mittavat konferenssijärjestelyt
Romanien maailman konferenssin järjestäminen on melkoinen urakka
."Konferenssin onnistuminen on kiinni monista järjestelyistä, jotka
aloitetaan jo puoli vuotta aiemmin", kertoi Rene Zanellato ja jatkoi:
"Käymme neuvotteluja viranomaisten kanssa, hankimme tarvittavat luvat
ja pidämme työryhmä kokouksia ja työtä on todella paljon",
kertoilee Zanellato. Ongelmana on usein saniteettitilojen järjestely, veden
saanti sekä paikan saaminen. Nyt konferenssipaikaksi oli saatu kylän
ulkopuolelta, entinen lentokenttä alue ja muut em. ongelmat oli myös
ratkaistu.
Konferenssin järjestyksenpito myös hämmästytti meitä. Kyselimme
Reneltä, miten järjestyksenvalvonta on toteutettu ja miten kaikki saadaan
sujumaan.
"Meillä on täällä työssä tiimejä, jotka vastaavat eri
osa-alueiden toiminnasta ja järjestyksen säilymisestä niissä, toteaa
Rene Zanellato ja jatkaa, "Meillä on myös romanipoliiseja ja lisäksi
tiimejä, jotka ajavat alueella erityisillä "partiointiautoilla".
Näin yritämme pitää järjestyksen yllä konferenssialueella.
Lapset ja aikuiset kurissa kokousten
aikana
Järjestystä pidettiin yllä myös kokouksissa. Kokoustelttaan mahtui
lähes 8000 kuulijaa. Lapset eivät häirinneet. Kuulijakunnan keskuudessa
on useita järjestysmiehiä, joilla on "vitsat" kädessä.
"Meillä on lapsille ohjaajia ja he järjestävät lapsille omaa
ohjelmaa, kuten pyhäkoulua ym. toimintaa. Lapsista ei ole häiriötä ja
nuorillekin olemme järjestäneet oman työskentelytiimin", kertoi
Rene.
Spontaaninen kokousten johto
Kaiken puolin ulkopuolisen oli helppo todeta, että konferenssi oli hyvin
organisoitu ja järjestytystä pidettiin yllä niin kokouksissa kuin
konferenssialueella. Kokouksia johdettiin spontaanisesti ja ne sisälsivät
runsaasti musiikkia ja laulua. Meistä suomalaisista oli valitettavaa se,
että esiintyjälavalla ei ollut kuin pari soittajaa. Odotimme näkevämme
tuttuun tapaan viulisteja ja kitaristeja soittamassa jazzahtavaa Django
Rainhardin-tyylistä hengellistä musiikkia. Musiikkityyli oli aivan omaa
luokkaansa aikaisemmin. Nyt tilalle oli otettu amerikkalaistyylinen musiikki
playbackeineen. Tosin muutamat yksinlaulajat kuten Nadja Berger Hollannista
sekä eräs ranskalainen nuori romanipoika edustivat huippua, joita olisi
syytä kutsua Suomeen vierailulle.
Ehtoollinen ja lasten siunaus
Mieleenpainuvin tilaisuus oli sunnuntaiaamun ehtoolliskokous, jossa pieniä
lapsia tuotiin lavalla ja siunattiin kansan edessä. Kyllä siinä monien
vierailijoiden silmät kostuivat, kun tuhatpäinen romaniyleisö yhdessä
osallistui ehtoollisen viettoon. Mieleen nousi ajatus, että millaista
juhlaa se onkaan kun kerran kohdataan siellä taivaassa…
Leipä hankitaan työnteolla
Konferenssin järjestelyistä vastasi suurelta osin Rene. Kun päivittelimme
hänen suurta työtaakkaansa ja sanoimme, että nyt varmaan vietät muutaman
päivän lomaa pidellen. Rene kertoi, ettei se ollut mahdollista, sillä 10
päivän päästä hänen pitäisi lähteä Romaniaan heidän
työpisteeseensä. Rene kertoi, että voidakseen lähteä matkalle, hän
lähtee heti konferenssin jälkeisenä päivänä maalaamaan yhden talon,
jonka työtilaisuuden hän oli saanut juuri ennen konferenssin alkua. Rene
kertoi, että näin hän on elättänyt perheensä vuosikymmenien ajan,
korjailee kattoja, maalaa taloja ja toisinaan myy myös mattoja.
Kun he saapuvat uuteen kylää, Rene kertoo kiertävänsä kylällä ja
kyselevänsä, olisiko tarvetta talon maalaukseen tai katon korjaukseen.
Joka kylästä aina löytyy jotakin askarreltavaa. Rene kertoo, että
työnteon jälkeen vietetään aikaa perheen kanssa ja sitten matka
suuntautuu romanien evankelioimiseen.
Sydäntä koskettavaa oli saada osakseen lämmin vastaanotto ja
vieraanvaraisuus, jota meille suomalaisille ja muille kutsuvieraille
osoitettiin Ranskan romanien taholta. Olimme kaikki kuin yhtä suurta
perhettä, joita etnisen yhteyden lisäksi lähensi Jumalan lapseus.
Me mukana olleet opimme arvostamaan kansainvälistä hengellistä työtä,
jota Elämä ja Valo -järjestö tekee eri puolilla maailmaa romanien
parissa.
Teemme hyvin kun muistamme heidän työtään rukouksin. Saakoon Jumala
antaa sille menestyksen ja siunauksen.
Henry Hedman
<-- Romano
Boodos / Artikkeleita
<-- Romano Mission
etusivulle
|
|
|