VIKTOR “VINSKI” HEDMAN 75 -VUOTTA

 

Isämme, Viktor Armas Hedman eli "Vinski" täytti marraskuun ensimmäinen päivä 75 vuotta. Arvostamme suuresti sitä elämän myönteisyyttä ja nöyryyttä, jota isämme on elämänsä kautta heijastanut meille. Hän on opettanut elämisen taitoa ja toisen ihmisen huomioimista arvoon tai asemaan katsomatta. Isämme on kaikkien kanssa toimeen tuleva, helposti kontaktin saava ihminen. Hänellä on aina ollut sydäntä ja aikaa erikoisesti yksinäisille ja syrjityille kanssamatkaajille. Hänen omaan elämäntaipaleeseensa on mahtunut paljon myrskyä ja turvattomuutta. Monet kipeät asiat olisivat voineet muokata hänestä katkeran ja kovan ihmisen, mutta vaikeudet kasvattivat hänestä selviytyjän ja pienen ihmisen rinnalla kulkijan.

Kuvassa Viktor Hedman “Vinski” 75-vuotisjuhlilla pitkäaikaisen ystävänsä, Hemmin Mannen seurassa.

Vinski jäi 3 kk ikäisenä orvoksi, kun hänen Sandra-äitinsä kuoli aivokalvontulehdukseen. Isää hoitivat Iida-mummo ja Manu-vaari. Vinski oli alle kymmenen vuoden ikäinen, kun Manu-vaari kuoli. Menetys ja suru oli suuri, sillä juuri vaari oli osoittanut todellista välittämistä pienelle Vinski pojalle. Elämän arki oli kurjaa ja puutteellista. Sukulaisperheet olivat suuria. Oli paljon lapsia. Hyvä kun omistaan pystyi huolehtimaan. Ei siinä pieneen Vinski poikaan monikaan ehtinyt kiinnittämään erityistä huomiota. Siinä sai mennä joukon jatkona. Vinski joutui kiertelemään kyliä milloin kenenkin sukulaisen kärryissä. Jo pienenä hän teki maalaistaloissa raskaita töitä leipänsä eteen. Hän oli heinätöissä, kokosi puita metsästä ja paimensi karjaa, joutuipa joskus kerjuullekin. Olosuhteet opettivat hänet kantamaan vastuuta itsestään jo varhain.

Varhaisiin lapsuusvuosiin mahtui hupaisiakin muistoja. Ida-mummo osti aina keväällä pari sikaa, joista Vinski huolehti. Sioista kasvoi kuin perheenjäseniä, ne olivat nuotiolla, kärryissä ja kaikkialla heidän mukanaan. Siat myytiin syksyllä. Oma väki ei niitä voinut syödä.

“Huutolaispoika”

Vinski oli vähän päälle kymmenenvuotias, kun Karjalan asukkaat joutuivat evakkoon. Venäläiset sotilaat etenivät Suomen rajojen yli voimalla. Ihmisiä alettiin evakuoida eräältä koululta, jonne Viktor oli Sandra-tädin perheen kanssa viety. Odottamisen käydessä pitkäksi hän oli lähtenyt naapurin poikien kanssa katselemaan ympäristöä. Samaan aikaan evakuoitiin koululla olleet ihmiset Savonlinnaan vievään junaan. Viktorin palattua koululle, hän huomasi kauhukseen, että omaiset oli viety ja hän oli jäänyt yksin. Hän pääsi seuraavaan evakkojunaan sydän täynnä pelkoa ja epävarmuutta, näkisikö hän enää koskaan omaisiaan ja ehtisikö sodan jaloista ajoissa pakoon. Kolmen kuukauden ajan hän kierteli yksin paikasta toiseen etsien “omiaan”. Taivas yksin tietää, miten paljon pelkoa ja turvattomuutta mahtuikaan noihin kuukausiin! Hän teki maalaistaloissa rengin töitä ruokapalkalla. Työt olivat raskaita pienelle pojalle, mutta leipää oli saatava. Hän joutui kävelemään kymmeniä kilometrejä päivittäin. Kantoi koko ajan selässään säkkiä, joka tädiltä oli jäänyt evakuointipaikalle. Lauloi junissa, kerjäsi näin matkarahaa seuraavaan etappiin. Nukkui renkituvissa, missä milloinkin. Kaikki ihmiset olivat tuohon aikaan sodan jaloissa, jokaisella oli niin paljon huolta ja murhetta, ettei pieneen kulkijaan kiinnitetty enempään huomiota. Oli vain selviydyttävä ja pidettävä itse huolta itsestään. Vinski löysi viimein omaisensa Kankaanpäästä. Siihen päättyi Vinskin Karjalan aika. Muistot nostavat vieläkin kyyneleet silmiin, kun näitä lapsuusajan vaiheita kerrataan.

Isämme vaiherikkaan elämän moninaiset tapahtumat ja tilanteet ovat aina puhutelleet meitä lapsia syvästi. Isämme koki hengellisen heräämisen yli 30 vuotta sitten. Vuosikymmeniä kestänyt sisäinen kaipuu ja orpouden tunne suli Jumalan rakkauden kosketuksesta. Isän ”elonkangas” sai uskoontulon myötä lämpimiä kirkkaita sävyjä. Ne ovat osoittaneet meille jälkeläisille sen, että Taivaan Isä huolehtii lapsistaan.

On ollut suunnaton rikkaus omistaa uskovat vanhemmat. Rukoilemme sitä, että saisimme pitää Vinski-isän vielä pitkään keskuudessamme. Jumala antakoon hänelle terveyttä, hyviä vuosia ja iloista mieltä vielä runsaasti!

Viktor Hedmanin lapset

<-- Romano Mission etusivulle