
Romanien työllistymisen
esteitä kartoitettiin
Tutkimuksessa kartoitettiin työnhakijana olevien
romanien itsensä, työvoimaviranomaisten ja työnantajien näkemyksiä romanien
työllistymisen
esteistä ja myös keinoista, jolla työllistymistä voitaisiin parantaa. Tämä
on ensimmäinen laajempi romanien työllisyyttä koskeva selvitys.
Tutkimuksen mukaan valtaosa työnhakijana olevista
romaneista piti työpaikan saamista oman tulevaisuutensa kannalta erittäin
tärkeänä.
Tutkimuksen tulosten mukaan työnhakijana olevat
romanit jakautuivat työllistymisen näkökulmasta ainakin kolmeen ryhmään.
Ensimmäinen ryhmä ovat ne, joiden peruskoulu oli jäänyt kesken ja sen
loppuunsaattaminen on tärkeää. Toinen ryhmä ovat ne, joilla peruskoulu oli
suoritettu, mutta joilla ei
ole ammatillista koulutusta ja joille jatkokoulutus on tärkeää. Kolmas ryhmä
ovat ne, joilla on koulutusta ja työkokemusta, mutta jotka tarvitsevat tukea
erityisesti työpaikan etsinnässä ja työllistymisessä.
Koulutus on väylä työelämään
Romanien vähäinen koulutus nousi tutkimuksessa
suureksi huolen aiheeksi. Hyvin monella työnhakijana olevalla romanilla oli
pelkästään kansa- tai peruskouluopinnot koulutuksena. Peruskoulu oli
hälyttävän monilla jäänyt kesken, etenkin nuorilla. Kyselyn mukaan monet
työttömänä työnhakijana olevista olisivat kuitenkin halukkaita suorittamaan
peruskoulun päätökseen.
Hakeutuminen esimerkiksi ammatillisiin opintoihin
edellyttää usein hyvää päästötodistusta peruskoulusta. Peruskoulusta
jatko-opintoihin siirtyminen näyttää olevan monille romaninuorille
kriittinen vaihe, jolloin tarvitaan erityistä kannustusta ja pysähtymistä
oman tulevaisuuden vaihtoehtojen pohdintaan. Kotien ja koulujen välinen
yhteistyö on tärkeää.
Hyvin monilta puuttuu myös ammatti. Lähes kaikkiin
työtehtäviin ja ammatteihin vaaditaan nykyään koulutus. Perinteiset
romaniammatit eivät enää elätä
ja pelkällä peruskoulupohjalla pääsy työmarkkinoille on monien mutkien
takana. Sellaisia työtehtäviä ei nykyään juuri ole, joihin riittää pelkkä
peruskoulupohja.
Koulutusta vaaditaan myös useimpiin romanien
toiveammatteihin, joista monet liittyvät kasvatus-, hoiva-, kuljetus- ja
palvelualoihin. Monilla näistä ammattialoista tarvitaan työntekijöitä. Tämän
lisäksi on tärkeää, että romaniväestön ammatilliset valinnat myös laajenevat
ja he kouluttautuvat ja hakeutuvat eri ammatteihin sekä korkeampiin
opintoihin. Lahjakkuutta romaniväestössä varmasti riittää.
Koulutus tärkeää työpaikan saamiseksi
Työnhakijana olevat romanit pitivät tutkimuksen
tulosten mukaan koulutusta tärkeänä oman työllistymisensä kannalta.
Kiinnostus hakeutua koulutukseen
vaihtelee. Syitä voivat olla arkuus ja omat ennakkoluulot sekä vähäiset
opiskeluvalmiudet sekä tiedon puute eri ammateista ja niihin vaadittavasta
koulutuksesta. Tämä korostaa kouluissa annettavan opinto-ohjauksen ja
ammatinvalinnanohjauksen sekä opintoihin valmentavan koulutuksen merkitystä.
On tärkeää, että romaninuoret osallistuvat aktiivisesti tällaiseen
ohjaukseen.
Myös kotien ja perheiden kannustava asennoituminen
koulunkäyntiin ja ammatin hankkimiseen on tärkeää.
Monet romaneista hakeutuvat tai haluaisivat
ammatilliseen koulutukseen vasta aikuisiällä. Monilla nuoruus on mennyt
perheen perustamiseen tai ammatilliset opinnot ovat jossakin vaiheessa
keskeytyneet. Romanien ammatillinen aikuiskoulutus onkin selkeästi alue,
jossa on vielä paljon kehitettävää.
Monissa romaneille suunnatuissa hankkeissa on
kehitetty toimivia aikuisille romaneille soveltuvia oppimista tukevia ja
käytännönläheisiä koulutusmalleja, joiden voi toivoa yleistyvän.
Työkokemuksen puuttuminen on sekä romanien itsensä
että työnantajien näkemysten mukaan toinen merkittävä este työllistymiselle.
Se on usein este myös ammatilliseen koulutukseen pääsylle. Työhön, joka
kartuttaisi työkokemusta, on vaikea päästä ilman koulutusta. Monilla
työnhakijana olevilla romaneilla työkokemusta oli kertynyt työharjoittelusta
ja lyhyistä työsuhteista. Myös työharjoittelupaikkojen saaminen on
osoittautunut vaikeaksi.
Tutkimuksen mukaan romanit tarvitsevat enemmän
työvoimatoimistojen
tukea työpaikkojen etsimisessä ja työnantajien myönteistä asennetta työn ja
harjoittelupaikkojen tarjoamisessa.
Moni valmis palkkaamaan romanin
Kokemukset työnhaussa kohdatuista ennakkoluuloista
ovat monille romaneille tuttuja. Vaikeudet työpaikan saamisessa ovat olleet
omiaan lannistamaan koulutettujakin romaneja. Tässä suhteessa tarvitaan
vielä paljon valistusta ennakkoluulojen poistamiseksi ja myös tukea
työelämän kynnyksen ylittämiseksi.
Romaneja toimii monissa ammateissa. Tiedotusvälineissä
on
kerrottu rohkaisevia esimerkkejä eri työtehtävissä toimivista romaneista.
Monet työelämässä nyt olevat romanit korostavat oman tahdon ja rohkeuden
merkitystä työpaikan saamisessa. On vain uskallettava ”aukoa ovia”. Useat
työllistyneet romanit kertoivat ennakkoluulojen hälvenneen työpaikalla, kun
on
päässyt näyttämään, kuka on ja mitä osaa.
Tutkimuksessa kartoitettiin työnantajien näkemyksiä
romanien palkkaamisesta työtehtäviin. Vaikka osa suhtautui kielteisesti, yli
puolet kyselyyn vastanneista työnantajista oli valmis palkkaamaan romanin,
kunhan koulutus ja ammattitaito
olivat riittävät. Sellaiset työnantajat, joilla oli kokemusta
romanityöntekijöistä, olivat muita valmiimpia palkkaamaan romaniväestöön
kuuluvia. Suuret
yritykset suhtautuivat työllistämiseen myönteisemmin.
Työvoimatoimistosta tukea työllistymiseen
Tutkimuksen mukaan vain osa työnhakijana olevista
romaneista on työvoimatoimistoissa tehostettujen työllistämistoimenpiteiden
piirissä. Tämä voi
johtua sekä siitä, etteivät työvoimatoimistot tarjoa riittävästi palveluja
tai siitä, ettei työ- ja harjoittelupaikkoja ei ole tarjolla. Se voi
johtua myös siitä, ettei palveluja haluta tai osata käyttää. Jotkut
haastatelluista romaneista korostivat oman aktiivisuuden tärkeyttä
työvoimatoimiston asiakkaana.
Työvoimatoimistoilla on tarjottavanaan monia erilaisia
työllistymistä tukevia palveluja. Kuitenkin niitä pitäisi tutkimuksen
tulosten mukaan kehittää
ottaen huomioon romanien hankala työllisyystilanne. Muun muassa
työnetsijäpalvelut olisivat monille tärkeitä, samoin työvoimatoimiston tuki
työnhaussa. Työnhakijana olevat romanit kokivat osallistumisen
työvoimatoimiston tarjoamiin toimenpiteisiin lisänneen työelämässä
tarvittavia tietoja ja taitoja, työkokemusta ja rohkeutta hakea työpaikkoja.
Hannele Syrjä
Lisätietoja: www.tem.fi. nimellä syrjä Hannele ja Valtakari Mikko,
romanien pitkä matka työn markkinoille. Työ- ja elinkeinoministeriön
julkaisuja
22/2008.
<-- Romano Mission
etusivulle
<-- Romano
Boodos -artikkelit
|