Romano Missio ry.

 


 

 



Tue työtämme
 
 
Romano Missio ry. on valtakunnallinen, lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan palvelujärjestö romaniväestön keskuudessa.
Järjestö on perustettu vuonna 1906. Toiminnan tavoitteena on edistää romanien integroitumista yhteiskuntaan ja lisätä romanien vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnan eri alueilla. Järjestö pyrkii myös edistämään ihmisoikeuksien toteutumista ja rasismin vastaisuutta. Keskeisin tehtävä on sosiaalisen syrjäytymisen ehkäiseminen ja sosiaalinen työ romaniväestön keskuudessa.

Romano Mission tärkein toimintamuoto on lastensuojelutyö.
Kasvatuksen perustana on kristillinen arvomaailma ja kasvatuksen tavoitteena on tukea romanilasten ja -nuorten kulttuuri-identiteettiä, vahvistaa heidän itsetuntoa sekä kehittää sosiaalisuutta, jotta he voivat selviytyä romaneina suomalaisessa yhteiskunnassa.

Järjestö tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa romaniperheiden auttamiseksi. Vanhemmat tarvitsevat erityistä tukea vaativassa kasvatustehtävässään. Tässä tehtävässä tarvitaan kaikkien panostusta.

Tule sinäkin mukaan rakentamaan romanilapsille parempaa ja tasavertaisempaa maailmaa. Koulunkäynnin tukeminen ja työelämään pääseminen ovat elinehto nuorten turvallisempaan tulevaisuuteen. Tukesi avulla Romano Missio voi tarjota erilaista toimintaa romaniperheille ja hyviä harrastuksia romanilapsille ja nuorille.

Näin voit tukea:

Tekemällä lahjoituksen tai testamentin olet tukemassa tärkeää työtämme.
Voit tukea työtämme seuraavien tilien kautta:

Sampo 800014 – 80033
IBAN: FI76 8000 1400 0800 33

tai

Nordea 103130 - 287693
IBAN: FI18 1031 3000 2876 93

Romano Missio tukee myös opiskelevia romaninuoria opintostipendin kautta.
Voit antaa lahjoituksesi opintorahastoon edellä mainittujen tilin kautta, viitteeseen: opintorahasto.

 


  
<-- Romano Mission etusivulle