Romano Missio ry.

 


 

 


 
TOIMINNANJOHTAJAN 
PALSTA


Henry Hedman

Romanien asemaa pitää
parantaa
-
Presidentti Halonen haluaa
   romaneille oman edustus-
   elimen Eurooppaan

 


Näin HS:ssa (25.1.2001) sekä Uutislehti 100 (25.1.2001) otsikoivat presidentti Tarja Halosen puhetta Euroopan neuvoston parlamentille 24 tammikuuta.

Presidentti vähemmistöjen asialla aiemminkin
 
Mielestäni Tarja Halonen jatkaa presidenttinäkin linjaansa vähemmistöjen puolestapuhujana - ja nyt erityisesti romanien. Hän heittää haasteen ja suoranaisen vaatimuksen päättäjille Euroopan romanien aseman parantamiseksi. Hänen huolensa on perusteltua. Romanien lukumäärä Euroopassa on 8-10 miljoonaa. Suurin osa heistä asuu Itä- ja Keski-Euroopassa yli 6 miljoonaa. Heidän sosiaalinen asemansa on huomattavasti heikompi kuin valta-väestön. He ovat ajautuneet marginaaliryhmäksi ulkopuolelle yhteiskunnan mm. heikon koulutuksen, työttömyyden ja köyhyyden tähden. Suurin ongelma on ihmisoikeusloukkaukset, syrjintä ja rasismi, joka usein johtaa väkivaltaisiin hyökkäyksiin ja pahoinpitelyihin romaneja kohtaan. Halonen arveli, että romanien syrjintään syyllistyvät sekä yksityiset että viralliset tahot. Hän piti tärkeänä, että sekä poliisi että tuomioistuin suhtautuisivat erittäin vakavasti syrjintätapauksiin.

Yhtenäinen Eurooppa romaneillekin
 

Rohkenen väittää, että elleivät EU:n jäsenmaat ja erityisesti jäsenyyttä hakevat Itä- ja Keski-Euroopan maat kykene vahvistamaan demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista käytännön tasolla ja romanien kohdalla niin konfliktitilanteisiin ajaudutaan väistämättä. Seurauksena voi olla”laittomat” maahantulot, lisääntyvät turva-paikkahakemiset, levottomuudet ja jopa romanien omien paramilitarijoukkojen perustaminen. Romanit selvästi pelkäävät ja haluavat turvata naisten ja lasten elämän heihin kohdistuvan väkivallan seurauksena. Tarja Halonen ulkoministerin tehtävää hoitaessaan on seurannut tarkkaan Euroopan romanien tilannetta ja tietää mihin voidaan ajautua jos heidän asiaansa ei hoideta ajoissa. Hän iskee naulankantaan väittäessään, että ’päämääränä on oltava heidän ihmis- ja vähemmistöoikeuksiensa toteutuminen jokaisessa Euroopan maassa’. Halonen painotti Euroopan neuvoston parlamentille pitämässään puheessa, että hänen mielestä romanien asiaan olisi korkea aika tarttua. Asia on todettu myös kansainvälisen järjestön ETYJin piirissä. Konfliktitilanteiden syntymistä pyritään ennaltaehkäisemään ETYJin romanikontaktipisteen avulla, josta kansainvälistä neuvontaa tarjotaan mm. romanien turvapaikka hakijoiden kohdalla. ETYJ pyrkii myös kiinnittämään huomiota ihmisoikeus-loukkauksiin ja demokraattisten rakenteiden vahvistumiseen. Näyttää kuitenkin siltä, ettei ETYJin romanitoimintapisteellä ole riittäviä voimavaroja ratkaista romanien ongelmia. Niinpä viime vuonna pidetyssä ETYJ:n sivukokouksessa, joka käsitteli romanien maastamuuttoa ja turvapaikan hakemista, esitettiin vetoomus perustaa kansainvälinen romaniedustuselin.

Suuri urakka edessä
 

Samankaltaiselle esitykselle antaa lisävauhtia maamme presidentti Tarja Halonen, joka haluaa romaneille oman edustuselimen. Hän ehdotti puheessaan vakavasti pohdittavaksi olisiko tarvetta perustaa myös romaneille jonkinlainen alueellinen edustuselin Euroopan tasolla. Se olisi saamelaisneuvoston tapainen, toteutuessaan, totesi Halonen. Hänen mukaansa romanit ovat todellinen yleiseurooppalainen vähemmistö. Romanit eivät ole missään maassa enemmistönä eikä heitä näy usein avaintehtävissä tai vaikutusvaltaisissa ammateissa, toteaa Halonen Euroopan neuvoston parlamentille. Mielestäni Halosen esitystä romaniedustuselimen perustamisesta on mietittävä. Esitys toteutuessaan on sinänsä askel toimenpiteitä kohtaan, joiden uskotaan vievän romanien asiaa eteenpäin. Miten laajaksi kyseisen edustusryhmän toimenkuva muodostuu ja miten paljon sen varaan lasketaan romaniasioiden hoitamisen suhteen on asia erikseen. Vaikka kyseisen edustuselimen perustaminen toteutuessaan ei pystyisikään tuomaan kokonaisratkaisua ongelmiin, sen asema antaisi mahdollisuuden tuoda ongelmat paremmin päättäjille ja ”lobata” asioita niille jotka asioista päättävät. Joka tapauksessa romani-asiasta on pidettävä ”melua”, jotta siihen kiinnitetään tarpeeksi huomiota. Presidentti Tarja Halonen on nostanut tärkeän asian Euroopan päättäjien esityslistalle. Uskon, että hän on samalla osoittanut meille romaneille olevansa ”sorrettujen” vähemmistöjen puolella.

Henry Hedman
Toiminnanjohtaja







<-- Romano Mission etusivulle