Romano Missio ry.

 


 

 


 

Meillä tehdään
ainutlaatuista lastensuojelutyötä


Olemme saaneet nauttia harvinaisen lämpimästä kesästä, mutta nyt kesä alkaa vaihtua syksyksi. Pidimme keskustoimiston heinäkuussa suljettuna 3 viikkoa kesälomien vuoksi. Elokuu on ollut melko rauhallista. Vähitellen asiakkaat ja lehden ostajat ovat alkaneet käydä toimistolla asioimassa.

Vaikka vierailijoita ei ole ollut paljon, yhteydenottoja sähköpostitse ja puhelimitse on tullut runsaasti. Meiltä pyydetään monenlaisia lausuntoja ja viranomaisyhteydenottoja. Olemme avustaneet eri viranomaisia paljon – ohjeita kysellään ja pyydetään neuvotteluihin.
 

 

TOIMINNAN-
JOHTAJAN
PALSTA






Tuula Åkerlund

Tiukentuneen taloustilanteemme vuoksi olemme joutuneet toistaiseksi luopumaan sosiaaliohjaajan toimesta. Hänen tehtäviinsä kuului nimenomaan
sosiaali- ja diakoniatyö.

Koska meillä on paljon varsinaiseen lastensuojelutyöhön ynnä muuhun järjestön aktiivitoimintaan kuuluvia tehtäviä, joudumme väkisinkin rajaamaan työtämme. Ohjaamme asiakkaitamme nykyään toisille toimijoille, mutta silti siihen kuluu yllättävän paljon aikaa ja energiaa.

Lastensuojelutyö on edelleenkin toimintamme kivijalka ja siihen olemme pyrkineet keskittymään entistä vahvemmin.

Taloudellinen taantuma on ajanut myös monia romaniperheitä suuriin vaikeuksiin ja ne heijastuvat erityisesti lasten elämään. Vaikeudet kasaantuvat ja samanaikaisesti kunnat tekevät säästöbudjetteja. Kaikesta tingitään, mistä
voidaan.

Huolestuttavasti lasten huostaanotot lisääntyvät. Nykyinen lastensuojelulain
pykälässä 50 velvoitetaan sijoittajakuntia ottamaan huomioon lapsen kulttuuritaustan sijaishuoltopaikan valintaa tehtäessä. Kuitenkin suurin osa romanilapsista sijoitetaan muualle kuin Romano Mission lastensuojeluyksiköihin. Monessa tapauksessa vanhemmat ovat toivoneet, että lapsi sijoitettaisiin meille.

On käsittämätöntä, että romanilapset sijoitetaan paikkoihin, joissa romanikulttuurin tietämys on lähes olematon ja lapsen identiteetti jää ilman tu-
kea. Käytäntö on osoittanut, että myöhemmin romaninuori etsii juuriaan, mutta
monesti hän eksyy ”väärään” seuraan.

On tärkeää, että työntekijät tuntevat romanikulttuuria ja osaavat työskennellä
romaniperheiden kanssa. Romanityöntekijät ovat myös ehdottoman tarpeellisia,
silloin kun sijaiskodissa on romanilapsia.

Romano Mission ylläpitämissä Kotimäen pienryhmäkodissa ja Päiväkummun
lastenkodissa on edelleen vapaita sijoituspaikkoja. Lastensuojelukotimme
ovat valtakunnallisesti katsottuna ainutlaatuisia. Olemme nimenomaan erikoistuneet romanilasten kasvattamiseen ja heidän perheidensä tukemiseen.

Henkilöstömme koostuu ammattilaisista moniosaajista, romani- sekä pääväestöön kuuluvista kasvattajista. Olemme panostaneet erityisesti lapsen terveen itsetunnon tukemiseen sekä omien juuriensa tiedostamiseen ja sitä kautta tasapainoiseen kehitykseen. Koulunkäynti on myös ykkösasioitamme. Emme halua, että yksikään nuori lähtee meiltä ilman päättötodistusta ja jatkosuunnitelmia. Paikallisten koulujen kanssa on tehty hienoa yhteistyötä ja räätälöity tarvittaessa erityisjärjestelyjä, että lapsen ja nuoren koulunkäynti on saatu sujumaan.

Romano Mission lastensuojeluyksiköissä pidetään huolta lapsen oikeudesta
turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen
sekä erityiseen suojeluun.

Tuula Åkerlund

 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit