Romano Missio ry.

 


 

 


 

Lastensuojelutyö
lähellä sydäntä

Lokakuun alussa aloitin työn täällä Romano Missiossa. Reilun kuukauden olen nyt ollut uudessa tehtävässäni. Työ tuntuu mielenkiintoiselta ja haasteelliselta. Meillä on keskustoimistossa hyvä ja avoin työilmapiiri. Olen saanut hienoja ja osaavia työtovereita, joiden kanssa on mukava tehdä työtä.

Työ ei totisesti ole yksitoikkoista. Joka päivä on jotain uutta opittavaa. Toimistossa käy milteipä päivittäin romaneja, joita yritämme auttaa ja palvella parhaan kykymme mukaan. On ollut hienoa havaita, miten sydämellisesti työntekijämme suhtautuvat avun tarvitsijoihin. Rahallinen auttamisemme on todella pientä, mutta muiden asioiden hoitaminen, toisinaan vain huolten kuunteleminen kahvikupin ääressä helpottaa kävijöittemme oloa.
 

 

TOIMINNAN-
JOHTAJAN
PALSTA

Romano Boodos 4/06




Tuula Åkerlund

Lapset ja nuoret ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Toimin viimeiset 12 vuotta Vantaalla romanikielen opettajana. Sitä työtä arvostin myös suuresti. Siinä näin mahdollisuuden vaikuttaa romanilasten ja nuorten elämään. Oli monia nuoria, joilla oli vaikeuksia kotona ja koulussa. Hyvään tulokseen pääseminen vaati yhteyksien pitämistä kotiin, kouluun ja kuraattoriin. Siinä ongelmatilanteiden ratkaiseminen ja tilanteen hallintakyky korostuivat entisestään.

Ideoita mielessä

Minulta on kyselty jo moneen kertaan, mihin asioihin aion panostaa järjestötoiminnassa. Ideoita ja suunnitelmia on virinnyt monia sitä mukaa kun olen tutustunut työyhteisöömme.

Romano Missio on ensisijaisesti lastensuojelujärjestö. Näen tämän työn todella arvokkaana ja tärkeänä. Olen ollut tutustumassa järjestömme  yksiköihin, kasvattajiin ja lapsiin. Haluan luoda hyvät kontaktit suoraan yksiköihimme. Silloin selviää, miten meille sijoitettuja lapsia voimme parhaiten auttaa ja kasvattaa.

Jotta lapset voivat hyvin, on henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Nykyajan dynaaminen työelämä vaatii luovuutta, joustavuutta ja voimakasta sitoutumista. Lastensuojeluyksikkö työyhteisönä on erittäin vaativa, kuluttava ja vastuullinen tehtäväkenttä. Jotta lapset kasvavat tasapainoisessa ympäristössä, edellytetään, että kasvattajat ovat vireessä, ammattitaitoisia ja motivoituneita vastuuseen ja kasvatukseen.

On selvää, että hyvä työyhteisö ei synny itsestään, vaan muutokseen tarvitaan koko henkilöstön panostus johtajia myöten. Muutokseen on sitouduttava kaikilla tasoilla. Kehitys ei etene, jos vain osa työyhteisöä sitoutuu tavoitteisiin. Arvostan koulutusta ja ammattitaitoa, mutta onnistumisen edellytyksenä pidän oikeaa asennetta työhön ja työtovereihin. Haluan omalta osaltani olla kehittämässä työyhteisömme hyvinvointia ja osaamista. Toivon olevani luottamuksen arvoinen ja sellainen johtaja, johon uskalletaan ottaa yhteyttä. Avoimella keskustelulla, kuuntelemalla sekä hyvällä työnohjauksella löytyy varmaan uutta motivaatiota sekä työniloa.

Henkinen hyvinvointi

Sijoitetut lapset tulevat usein moniongelmaisista perheistä. Nuoresta iästään huolimatta he ovat nähneet kaikkea ikävää ja sydämessä on ahdistusta ja pelkoa. Toivon, että kykenisimme palkkaamaan mahdollisimman pian lasten psykiatriaan erikoistuneen työntekijän, joka työskentelisi säännöllisesti eri yksiköissämme. Lapset saavat jo nyt tarvittaessa terapia-apua. Se ei kuitenkaan korvaa omaa luotettavaa ammatti-ihmistä, johon jokainen lapsi tutustuisi ja oppisi purkamaan ikäviä kokemuksiaan. Jos me kykenemme auttamaan lapsia nyt, silloin väylä muuhunkin kehitykseen löytyy vaivattomammin.

Jälkihuoltoon toivon myös Romano Mission panostavan lisää. Meillä on ollut hyvä jälkihuoltoprojekti, jossa näitä asioita on kartoitettu ja suunniteltu. Projekti on nyt päättynyt. Se ei saa jäädä vain suunnitelmaksi ja projektiksi, vaan
siitä on tehtävä itsestään selvä jatkumo. Kun nuori on lähtenyt maailmalle, yhteydenpito ja välittämisen osoittaminen meidän puoleltamme on välttämätöntä. Monilta puuttuvat kontaktit kotiin ja he jäävät herkästi yksinään tai joutuvat huonoon seuraan. Lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet ovat nuorelle ihmiselle elintärkeitä terveen itsetunnon kehittymisen kannalta. Jos siinä tehtävässä onnistumme, nuoristamme kasvaa selviytyjiä, jotka pärjäävät elämässään.

Opintorahastoa haluaisin myös kehittää. Opiskelevia romaninuoria on hienoa huomioida ja kannustaa. Me tarvitsemme enemmän myönteisiä malleja nuorisomme keskuuteen. Konserttien järjestäminen on yksi keino kasvattaa
opintorahastoa.

Romano Boodos -lehden markkinointiin ja muidenkin artikkeleiden (äänitteiden ja  kulttuurioppaiden) kehittämiseen ja myyntiin kannattaa myös panostaa.
Toivon, että uudet raikkaat tuulet puhaltavat Romano Mission työkentässä. Käydään yhdessä eteenpäin. Jumala olkoon kanssamme!

”Tapaaminen on alku; yhdessäolo on kehitys;
  yhdessä työskentely on menestys.”
  (Henry Ford)


Yhteistyöterveisin

Tuula Åkerlund

 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit