|

|
TOIMINNANJOHTAJAN
PALSTA
Henry Hedman
Romaniasiantuntijoiden
tarve kasvaa Euroopassa |
|
 |
Kunnallisvaalit ovat ohi. Ehdokkaita meni
läpi, mukana muutama roma-niedustaja. Ikävää, etteivät useimmat heistä
tulleet valituiksi. Heillä olisi ollut paljon annettavaa, erityisesti
romanikulttuurin asiantuntijoina. Romanit ovat selviytyneet yli neljä sataa
vuotta Suomessa menettämättä identiteettiään. He ovat osanneet
hyödyntää ja “omia” molemmista kulttuureista piirteitä, jotka ovat
auttaneet integroitumaan yhteiskuntaan. Kuntien tulisi osata hyödyntää
myös ro-maniasiantuntemusta erityisesti paikkakunnan romaneja koskien.
Alueelliset romaniasian neuvottelukunnat, valtakunnalliset romanijärjestöt
sekä romaniyhdyshenkilöt voivat toimia kulttuuritulkkeina kuin myös
sillanrakentajina molempien kulttuurien välillä. Toivotaan, että
seuraavissa kunnallisvaaleissa äänes-täjät ymmärtävät arvostaa
enemmän romanien pyrkimyksiä poliittiseen päätöksentekoon. Tämä on
tehokas tapa ennaltaehkäistä romanien syrjäytymistä ja syrjintää.
Kansainvälisellä rintamalla romanijärjestöt tarjoavat konsultaatiota eri
maiden hallitusten edustajille, kansainvälisille järjestöille,
rahoittajille sekä ihmisoikeusjärjestöille. Tarvetta on, sillä
Ety-maissa romanien asema ja olosuhteet ovat huonontuneet viimeisen kymmenen
vuoden aikana, etenkin Keski- ja Itä-Euroopassa. ETYJ on tämän vuoden
aikana kiinnittänyt erityistä huomiota romanien turvapaikka- ja
pakolais-kysymyksiin sekä sen ympärille liittyviin konfliktitilanteisiin
ja ih-misoikeusloukkauksiin. ETYJin virkamiehen Nicolae Gheorghen mielestä
Ety-maiden tulisi pikaisesti reagoida uutta kielteistä kehitystä vastaan.
Romaneihin kohdistuvat epäkohdat tulisi tiedostaa, erityisesti ihmisoikeus
loukkaukset sekä systemaattinen syrjintä monissa Ety-maissa. “Jos
haluamme ennaltaehkäistä romanien olosuhteiden huo-nonemista, niin
hallitusten on kiinnitettävä huomioitava romanijärjestöjen kautta
ennalta välittyvään varoituksen signaaliin, neuvoo Nicolae Gheorghe
osanottajia ETYJin konsultaatio kokouksessa, joka pidettiin Varsovassa 23
lokakuuta 2000.
Varsovassa toimiva ETYJin De-mokraattisten Instituutioiden ja
Ihmisoikeuksien toimisto ODIHR teki selväksi, että se aikoo jatkaa
ihmisoikeuksien tarkkailua turvapaikkaa hakevien romanien kotimaissa, kuten
hakemusprosessia kohdemaissa, erityisesti jos siihen liittyy syrjintää
etnisin perustein. Romanijohtajista koottu konsultaatioryhmä tullee
osallistumaan arviointiin sekä tarjoamaan arvokasta neuvontaa
päättäjille eri maissa jos sitä halutaan.
Henry Hedman
Toiminnanjohtaja
<-- Romano Mission
etusivulle
|
|
|