SYRJÄYTYMINEN UHKANA

EU:n sisällä on alettu keskustella syrjäytymisestä ja sen ehkäisystä. Syrjäytyminen käsitteenä on laaja. Usein sillä tarkoitetaan sosiaalisten ongelmien kasaantumista, huonompiosaisuutta, marginalisoitumista ja tarpeiden tyydyttämisen vajetta. Syrjäytymistä on myös kuvattu vajaatilana, jolloin yksilö tai yhteisö kokee puutetta. Syrjäytymiseen liitetään usein sanat vieraantuminen ja vaikuttamisen puutteen kokeminen yhteiskunnassa. Syrjäytymiselle ominaista on yleinen levottomuus. Syrjäytymisen seurauksena syntyy turvattomuutta, pelkoa ja ahdistusta. Syrjäytyminen ilmenee monella eri tasolla. Syrjäytyminen kokemuksena on subjektiivinen. Esim. yksilö voi kokea olevansa syrjäytynyt, kun taas toinen yksilö samassa tilanteessa ei niin koe.

Syrjäytymisen lajeja on monia: poliittista, sosiaalista, taloudellista, henkilökohtaista syrjäytymisen kokemista sekä ihmissuhdeverkoston puuttumista tai siinä ilmenevien ongelmien kokemista. Syrjäytyminen alkaa usein jo lapsuudessa. Tutkimusten mukaan sille on myös ominaista yli sukupolvien siirtyvä syrjäytyminen. Esim. useilla vanhemmilla, jotka ovat kokeneet velkavankeuden ja -saneerauksen myös heidän lapsensa kokevat sen jossain elämänsä vaiheessa. Olisiko eräs syy mallin oppiminen vanhemmilta perheen talouden hoidosta? Vai olisiko syynä jo lähtökohtien kehnous? Aihe kaipaa tutkimusta ja selvittelyä. Selvää kuitenkin on, että ne toimet, jotka ennaltaehkäisevät syrjäytymistä eivät ole yhdentekeviä. Voimme vain kuvitella, millaiset henkiset ja taloudelliset säästöt yhteiskunta saavuttaisi yhdenkin yksilön syrjäytymisvaaran ennalta ehkäistessään. Säästöjen suuruutta voidaan kuvata esim. seuraavasti: Sosiaalityöntekijä pysäyttää ja ennalta ehkäisee yksilön syrjäytymisen. Tällä toiminnallaan hän on ansainnut tulevien vuosien palkkansa ja eläkerahansa.


Inga Angersaari



<-- Romano Boodos; uutisia, artikkeleita

<-- Romano Mission etusivulle