Romano Mission toimintasuunnitelma 2010
1. Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
2. Näkymät vuodelle 2010
3. Hallinto
4. Järjestön toimintamuodot ja kehittämissuunnitelmat 2010
4.1. Lastensuojelutyö
Kotimäen
pienryhmäkoti
Päiväkummun
lastenkoti
4.2. Diakonia- ja sosiaalityö
4.3. Projekti- ja hanketoiminta
4.4. Tiedotus- ja julkaisutoiminta
4.5. Koulutus- ja kulttuuritoiminta
5. Yhteistyötahot
6. Kansainvälinen toiminta
1. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010
Romano Missio ry on valtakunnallinen romaniväestön hyväksi toimiva
lastensuojelu- ja sosiaalialan palvelujärjestö. Romano Missio ry toimii
yhteistyössä evankelis-luterilaisen kirkon, muiden kristillisten yhteisöjen,
valtion ja kuntien sekä romanijärjestöjen kanssa. Järjestön tavoitteena on
edistää romanien integroitumista yhteiskuntaan ja lisätä romanien
vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnan eri alueilla. Romano Missio ry. pyrkii
edistämään ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden toteutumista ja rasismin
vastaisuutta.
Romano Mission tärkein työmuoto on lastensuojelutyö.
Lastensuojelu- ja kasvatustyön perustana on kristillinen arvomaailma ja
kasvatuksen tavoitteena on tukea romanilasten ja -nuorten
kulttuuri-identiteettiä, vahvistaa heidän itsetuntoa sekä kehittää
sosiaalisuutta, jotta he voivat selviytyä romaneina suomalaisessa
yhteiskunnassa. Järjestö julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Romano
Boodos -lehteä.
2. NÄKYMÄT VUODELLE 2010
Maailmanlaajuinen taloudellisen taantuman vuoksi työttömyys on kasvanut ja
Suomen julkinen talous on ajautunut epätasapainoon. Taantuman myötä
syrjäytymisen uhan alla olevien ihmisten auttamisen tarve kasvaa.
Erityisesti lasten ja nuorten henkinen ja sosiaalinen syrjäytyminen on
lisääntynyt. Nyt joudutaan vakavasti pohtimaan, miten resursseja jaetaan ja
miten niitä kohdennetaan tukea tarvitseville ryhmille.
Lastensuojeluilmoitukset ovat lisääntyneet, avo- ja
sijaishuollon asiakasmäärät ovat nousseet.
Sosiaaliset ongelmat, työttömyys, asunnottomuus ja
syrjäytyneisyys tuovat päivä päivältä uusia asiakkaita Romano Mission työn
piiriin.
Toiminnan yleislinjauksessa painotetaan entistä enemmän syrjäytymistä
ehkäisevän työn merkitystä, etsitään erilaisia työmuotoja ja
yhteistyötahoja, joiden avulla voidaan auttaa perheitä selviytymään arjen
paineista.
Syksyllä 2008 alkanut Välineitä vanhemmuuteen -kerhotoimintaa jatketaan.
Nuorille vanhemmille järjestetään 2 kertaa kuussa teemailta, jossa
käsitellään parisuhteenhoitoa ja lasten kasvatukseen liittyviä aiheita.
Lastensuojelun ammatillisen laadun jatkuva
kehittäminen on tärkeää. Romano Mission henkilöstö osallistuu erityisalojen
täydennyskoulukseen ajankohtaisten tarpeiden mukaisesti. Koulutuksen
tavoitteena on työyhteisön hyvinvointi, joka heijastuu sellaisenaan myös
lapsiin ja työturvallisuuteen. Säännöllistä työnohjausta ja
työntekijäpalavereita toteutetaan osana koko järjestön kattavaa
laatuohjelmaa.
Romano Missio ry:n vahvuutena on erityisesti
romanikulttuurin asiantuntemus ja erityispiirteiden huomioiminen. Vuoden
2010 aikana tehdään tarvittavat toimenpiteet Romano Mission
lastensuojeluyksiköiden muuttamisesta erityislastensuojeluyksiköiksi.
Muutoksella saadaan lisää taloudellisia resursseja ja vastaavasti
laadukkaampaa hoitoa.
Yhteistyötä evankelisluterilaisen kirkon kanssa toteutetaan Kirkko ja
romanit -työryhmässä, sekä Helsingin seurakuntayhtymän pysyvissä
työmuodoissa, kuten vanhusten kerhot, leirit, kriisikoulutus sekä
vankiloissa tapahtuva romanityö. Paikallisseurakuntiin otetaan yhteyttä ja
samalla innostetaan seurakuntia järjestämään romanipäiviä ja -leirejä
paikkakuntiensa romaneille. Romano Missio antaa asiantuntija-apuaan
tapahtumien suunnittelussa. Osallistutaan valtakunnallisille kirkkopäiville.
Järjestön perustoimintoja tuetaan määräaikaisten hankkeiden avulla, joiden
päätarkoituksena on pysyvien työkäytäntöjen ja menetelmien aikaansaaminen.
Diakonia- ja sosiaalityön lisääntymisen johdosta etsitään lisärahoitusta
toiminnan vaatimuksien kattamiseksi, myös julkaisutoimintaan haetaan
rahoitusta Opetusministeriöstä.
Romano Mission lastensuojeluyksiköissä kasvaneihin romaneihin pidetään
edelleen yhteyttä ja annetaan tarvittaessa tukea arjesta suoriutumiseen.
Keväällä 2010 järjestetään Lastensuojelu- ja jälkihoitotyö-seminaari, jossa
muodostetaan mm. vapaaehtoisista koostuvaa tukiverkostoa.
3. HALLINTO
Yhdistyksen jäsenkokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous, joissa
käsitellään sääntömääräiset vuosikokouksille kuuluvat asiat.
Yhdistyksen hallitus päättää yleisistä hallintoon ja toiminnan linjauksiin
kuuluvista asioista. Hallituksen puheenjohtaja johtaa hallitustyöskentelyä,
osallistuu kokousten valmisteluun, seuraa yhdistyksen toimintaa ja hoitaa
yhteydenpitotehtäviä. Työvaliokunta valmistelee hallituksessa käsiteltävät
asiat. Hallitus kokoontuu n. 6-7 kertaa vuodessa. Toiminnanjohtaja johtaa
järjestön operatiivista toimintaa, toteuttaa ja valvoo hallituksen päätösten
toimeenpanoa ja lastensuojelutyötä.
Talouspäällikön tehtäviin kuuluu koko järjestön
talouden seuranta, kehittäminen ja suunnittelu.
Kris-johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan lastensuojelutyötä
ja käsittelemään yksikköjen ajankohtaisasioita, tarvittaessa
asiantuntija-apua hyödyntäen.
Kris-ryhmä valmistelee sijoitusasiat yksiköiden johtajien avustamana sekä
kehittää lastensuojelutyötä ja markkinoi järjestön palveluja kuntiin.
Kris-johtoryhmään kuuluvat toiminnanjohtaja, yksikköjen johtajat ja
talouspäällikkö sekä 2 hallituksen edustajaa.
Lastensuojeluyksikköjen johtajat vastaavat kukin yksikkönsä sisäisestä
hallinnosta laitosten ja Romano Mission sääntöjen, talousarvion ja
toimintasuunnitelman mukaisesti. Lastensuojeluyksikköjen johtajat pitävät
yhteyttä kuntiin, lasten perheisiin ja muihin sidosryhmiin.
Hankkeiden toteutumisesta vastaavat tehtäviin nimitetyt projektipäällikkö ja
työntekijät. Projektien/hankkeiden valvontaa, projektien kehittämistä ja
seurantaa valvoo ohjausryhmä.
Romano Missio ry:n keskustoimistosta johdetaan ja hoidetaan järjestön
yleishallintoon kuuluvat asiat, joita ovat toimintasuunnitelman ja
talousarvion toteuttaminen ja eri työalojen ohjaus. Keskustoimistosta käsin
hoidetaan myös yhteydet kirkon ja kristillisten yhteisöjen hallintoon,
viranomaisiin ja yhteistyössä toimiviin järjestöihin ja seurakuntiin.
4. JÄRJESTÖN TOIMINTAMUODOT JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAT
Lastensuojelutyötä toteutetaan Hämeenkosken Päiväkummun lastenkodissa ja
Sipoon Kotimäen pienryhmäkodissa. Yksiköiden kriisityövalmiutta kehitetään
yhteistyössä myös muiden mahdollisten lastensuojeluyksikköjen kanssa.
Yksiköille perustetaan omat kasvatustukiryhmät.
Diakonia- ja sosiaalityön tehtävänä on avustaa ja opastaa romaniasiakkaita
erilaisten viranomaisasioiden hoitamisessa, antaa kriisiapua tarvittaessa
sekä suunnitella ja valmistella toimenpiteitä, jotka tähtäävät erityisesti
perheiden, vanhusten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.
Hengellistä työtä tehdään yhteistyössä kirkon, paikallisseurakuntien ja –
yhtymien sekä romanijärjestöjen kanssa erityisesti kesäleirien, perhe- ja
muiden kristillisten tapahtumien, jumalanpalvelusten, konserttien sekä arjen
diakonian muodossa.
Projekti- ja hanketoiminnan avulla vastataan ajankohtaisiin ja kentän
aloitteista nouseviin tarpeisiin, kuitenkin siten, että yksittäisten
kapea-alaisten hankkeiden asemesta tavoitellaan pitkäjänteisiä ja
kumppanuusperiaatteella toimivia hankekokonaisuuksia, jotka tuottavat
pysyviä muutoksia toimintatapoihin ja romanien elinolosuhteisiin.
4.1. LASTENSUOJELUTYÖ
Kotimäen pienryhmäkoti
Sipoossa toimiva Kotimäen pienryhmäkoti sai vuonna 2007 lisäluvat
Etelä-Suomen lääninhallitukselta neljälle lapselle, joka nosti Kotimäen
pienryhmäkodin paikkaluvun kymmeneksi. Nykyisten lasten ikäjakauma on 7 -17
vuotta. Vuoden 2010 aikana tehostetaan yksikön markkinointia ja työn
profiilin parantamista monikulttuurisena ja erityishoitoyksikkönä.
Selvitetään mahdollisuutta nostaa Kotimäen kiinteistön käyttöastetta.
Tutkitaan mahdollisuutta toimia yhtenä resurssina lyhytaikaisiin
tukisijoituksiin Itä-Uudenmaan kriisipäivystyksessä.
Lasten musiikki- ja taideterapiatoiminnat jatkuvat viikoittain. Yhteyttä
omiin vanhempiin ja sukulaisiin ylläpidetään ja kehitetään. Kristillistä
elämänkatsomusta välitetään oman esimerkin ja kasvatuksen kautta.
Pienryhmäkodissa kunnioitetaan romanitapoja, lapsia opastetaan käyttäytymään
ja toimimaan kulttuurin mukaisesti. Tarjotaan lapsille mahdollisuus
romanikielen opiskeluun. Koulunkäyntiä tuetaan yhdessä koulun ja
pienryhmäkodin ohjaajien kanssa ja vapaa-aikaan pyritään löytämään
jokaiselle sopivia yksilöllisiä harrastuksia. Henkilöstön jaksamista tuetaan
koulutuksen ja säännöllisten työntekijäpalavereiden ja työnohjauksen avulla.
Päiväkummun lastenkoti
Päiväkummun lastenkodissa on kaksi osastoa, joissa molemmilla on 7 paikkaa.
Toisella osastolla on pienempiä 2-8 -vuotiaita lapsia, toisella osastolla on
isompia lapsia. Jokaisella lapsella on oma huone. Yhteiset tilat ovat
tilavia ja viihtyisiä. Piha-alueella on oma itsenäistymisyksikkö; kaksio.
Hämeenkosken keskustassa on myös itsenäistymisyksikkö.
Osa Päiväkummun lastenkodin henkilöstöstä suoritti yksikölle räätälöidyn
lasten- ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon. Koulutus on tuonut
uusia kehittämiskohteita. Päiväkummun lastenkodin henkilöresurssit ja miljöö
mahdollistavat monipuolisia hoitoprosesseja aina vauvasta murrosikäisiin.
Huomiota kiinnitetään jatkossakin henkilökunnan koulutustasoon ja määrään.
Työssä jaksaminen on edelleen tärkeä teema yhteisissä palavereissa. Samalla
henkilöstön tyky- ja tyhy-toimintaa tullaan ylläpitämään. Sähköinen
Nappula-asiakastietojärjestelmärekisterin käyttö on koko henkilöstön
hallinnassa. Lastenkodin kiinteistöä kunnostetaan sitä mukaan, kun
korjaustarpeita ilmenee.
4.2. DIAKONIA- JA SOSIAALITYÖ
Romano Missio ry toteuttaa hengellistä tehtäväänsä käytännössä arjen
diakoniatyönä. Se tekee yhteistyötä paikallisseurakuntien ja muiden
hengellisten toimijoiden kanssa. Kirkkopalvelujen jäsenjärjestönä olemme
mukana valtakunnallisessa väkivallan vastustamiskampanjassa.
Ihmisoikeuksien toteutumista edistetään opastamalla romaniasiakkaita
käyttämään tarjolla olevia palveluita. Järjestö osallistuu erilaisiin
asiantuntija-, neuvottelupäivä- ja messu- yms. tilaisuuksiin tuoden esille
romaniväestön odotuksia ja tarpeita.
Helsingin seurakuntayhtymän kanssa jatketaan yhteistyötä
romanivanhustenkerhon ja kriisikoulutuksen merkeissä. Toimintamuotoina ovat
vanhustenkerho Kinaporin palvelutalossa kerran kuukaudessa syys- ja
kevätkaudella sekä sosiaaliohjaajan kotikäynnit.
Seurakuntayhtymän avustuksella tuemme myös kerran viikossa pidettävää
Keravan vankilakerhotoimintaa.
Romano Missio ry:n diakonia- ja sosiaalityö on viime vuosina lisääntynyt
huomattavasti. Nykyisten resurssien rajallisuuksien vuoksi painopistettä on
siirrettävä entistä enemmän läänien ja kuntien viranomaisten ja muiden
tahojen yhteistyöhön.
Vuoden 2010 aikana otetaan kirjeitse yhteyttä paikallisseurakuntiin ja
rakennetaan alueellista yhteistyötä leirien ja romanitapahtumien
välityksellä.
4.3. PROJEKTI- JA HANKETOIMINTA
RAY tukeman perhetukiprojektin päätyttyä, perhetyöstä saatuja kokemuksia ja
kontakteja hyödynnetään tehdessämme edelleenkin yhteistyötä kuntien kanssa.
Romano Missio lastensuojelujärjestönä haluaa kehittää malleja perheiden ja
erityisesti lasten hyvinvoinnin parantamiseksi. Varhaisen puuttumisen
välineistöä romanikulttuurin erityispiirteet huomioiden kehitetään ja
yhteistyöverkostoa tämän työn osalta vahvistetaan.
Perhetyöhön on kiinnittynyt myös vankilatyö luonnollisena osana. Aktiivisia
yhteistyökumppaneitamme vankilatyössä ovat olleet sekä seurakuntayhtymä että
kriminaalihuollon tukisäätiö.
Uutena RAY:n tukemana projektina aloitamme vuonna 2010 Naisten vuoro –
naisromanivankien kuntoutusjatkumon kehittämisprojektin. Hankkeen
päätavoitteena on tuottaa toimintamalli, jolla ehkäistään ensi sijassa
naisromanien syvenevää syrjäytymistä. Siitä muokataan myöhemmin myös
miesvangeille soveltuva malli. Romanitaustaisten vankien koulutustausta ja
työllistymismahdollisuudet ovat usein huonot, siksi tarvitaan kohdennettuja
toimenpiteitä romanivankien tilanteen parantamiseksi. Hankkeen toisena
tavoitteena on edistää rikosseuraamusalan henkilöstön romanikulttuurin
tuntemusta ja toisaalta myös romaniyhteisön tietämystä rikosseuraamusalaan
liittyvistä käytännöistä.
Vuoden 2010 aikana kehitetään edelleenkin toimivaa yhteistyöverkostoa.
Yhteistyötä tehdään myös ministeriö- ja kuntatasolla. Tärkeinä
yhteistyöeliminä toimivat kirkko sekä valtakunnalliset ja
paikallisjärjestöt.
Vuoden 2010 aikana järjestetään Valoisampi huomen –romaninuorten
taidetapahtuma. Tapahtuma on jatkoa vuonna 2008 ja vuonna 2009
järjestetyille Valoisampi huomen – romaninuorten tulevaisuustapahtumille.
Tapahtuma toteutetaan hakemalla erillistä avustusta Opetusministeriöltä ym.
yhteistyötahoilta.
Vanhempain- ja nuortenkerhotoimintaan haetaan erillistä rahoitusta
rikoksentorjuntavirastosta. Kerhotoiminnan avulla ehkäistään syrjäytymistä.
Vuoden 2010 selvitetään mahdollisuutta hakea EU-rahoitusta projekteihin.
4.4. TIEDOTUS JA JULKAISUTOIMINTA
Romano Boodos -lehti on järjestön ikkuna romaniväestölle sekä ympäröivälle
yhteiskunnalle. Päätarkoituksena on levittää ajankohtaista ja
mielenkiintoista tietoa romanikulttuurista, romaneita koskevista asioista ja
saavutuksista sekä virittää myös keskustelua näistä kysymyksistä.
Lehden jokainen numero teemoitetaan ja punaisena lankana kulkee vanhemmuuden
tukeminen ja siihen kuuluvat kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät aiheet.
Kansainvälisten kysymysten odotetaan nousevan aiempaa enemmän esille ja
toisaalta pyritään koko maata kattavaan uutisointiin henkilöhaastattelujen,
tapahtumaseurannan ja esimerkiksi uusien hankkeiden yhteydessä.
Romano Mission kotisivuja uudistetaan ja päivitetään entistä kattavammaksi
ja helposti käytettäviksi. Lastensuojeluyksiköiden vastuulla on yksikköjen
omien tietojen päivittämisestä huolehtiminen. Kotisivuille lisätään myös
virtuaalivierailun mahdollisuus järjestön yksiköissä. Kotisivuista
kehitetään työkalua järjestön verkostotyöhön niin että tiedontarvitsijat
voidaan ohjata oikeaan osoitteeseen.
Tehdään esitteet Romano Mission lastensuojeluyksiköistä sekä muusta
toiminnasta.
4.5. KOULUTUS JA KULTTUURITOIMINTA
Oppilaitoksia avustetaan romanikulttuuria käsittelevässä koulutuksessa.
Asiantuntijaverkostoa kehitetään. Henkilöstö osallistuu ajankohtaisiin
koulutustilaisuuksiin ja tuo niissä esille romanikulttuurille keskeisiä
periaatteita erityisesti ryhmätyö- ja seminaarikokonaisuuksissa.
Vuoden 2010 aikana kootaan ja valmistetaan romanikulttuurinäyttelyaineistoa,
jota tarjotaan oppilaitoksiin, kirjastoihin ym. verkostotahoille.
Järjestön oma materiaalituotanto päivitetään ja kootaan valmiiksi
koulutuspaketiksi havaintoesityksineen.
5. YHTEISTYÖTAHOT
Romano Missio on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä:
Raha-automaattiyhdistys
Kirkkopalvelut
Palvelutyönantajat - Elinkeinoelämän keskusliitto
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto
Lastensuojelun keskusliitto
Romaniasiain neuvottelukunta
MRG
Kristillinen opintokeskus
Raamatunlukijain liitto
Aika Oy
Allianssi
Toimintaan liittyvät kiinteistöosakeyhtiöt
6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
<-- Romano Mission
etusivulle
|