|

|
|

|
AVUSTUKSIA PUOLAN ROMANEILLE
Timo Pulkkinen Ähtäristä lähti marraskuussa kahden muun kristityn veljen
kanssa rakentamaan suojaa ja viemään humanitaarista apua Etelä-Puolassa
asuville vuoristoromaneille. Veljet aikovat viipyä pari kolme kuukautta
paikan päällä. Talvella ilmat ovat kylmentyneet sen verran ettei
taivasalla ole mukava asua. Useilla romaneilla ei ole kuin seinät - katto
puuttuu, lisäksi he ovat erittäin köyhiä.

Mikä saa suomalaisen miehen ja hänen ystävänsä lähtemään tämän
kaltaisiin olosuhteisiin. Mukavampi olisi jäädä kauniiseen Suomeen ja
viettää Joulua tutuissa ja turvallisissa oloissa. Pulkkinen ei itse ole
romani mutta hän totisesti rakastaa tätä tummaa heimoa. Hän on monta
kertaa laittanut viimeiset pennoset matkaan ja lähtenyt rakastamiensa
romanien luo Puolaan. Pulkkinen on nähnyt heidän kurjuutensa ja
olosuhteet läheltä. He ovat perheenä asuneet vaimonsa Leenan kanssa
Krakovassa vajaan vuoden. Tuona aikana Pulkkisen perhe tuli läheiseksi
romaniperheille, jotka asuivat vuoristossa erillään muusta yhteiskunnasta. Aluksi
romanit olivat epäluuloisia kun Pulkkisen
pariskunta meni tutustumaan heihin. Kielitaitoa ei paljolti ollut, mutta
sitäkin enemmän rakkautta. Romanit hyväksyivät hänet sillä rakkaus on
kekseliäs. Timo alkoi auttaa käsillään rakentamalla ja
korjailemalla asuinrakennuksia tai paremminkin sanottuna “hökkeleitä”,
ja Leena opetti pyhäkoulua romanilapsille. Leena ja Timo muuttivat Suomeen
sairastuttuaan astmaan, mutta työ jatkuu edelleen. Krakova on eräs
saastunein Puolan kaupungeista.
Vuosittain Pulkkiset
käyvät tapaamassa tuttuja romaneja. Onpa joku tullut uskoon,
kertoili Timo. Heitä on ohjattu paikalliseen helluntaiseurakuntaan ja
uskovien yhteyteen, hän jatkaa. Puolassa ei tehdä paljoakaan
romanityötä vaikka maassa asuu 40 000 - 50 000 romania. He
jakautuvat neljään pääryhmään: Kalderashit, Lovari,
Alamaanromanit ja Vuoristoromanit. Vuoristoromani, joiden keskuudessa
Pulkkiset tekevät työtä, ovat asettuneet asumaan Karpaattien ja
Tatra-vuoriston alueille. Erityisesti heitä löytyy Nowy Atargin ja
Nowy Saczin lähettyviltä. He ovat kaikkein köyhimpiä romaneja,
joita toiset romanit ylenkatsovat ja halveksuvat. He ovat aiemmin
hankkineet elantonsa ennustamisella, mutta ovat vaihtaneet sen
kerjäämiseen.
Eräässä tilanteessa Jeesus käytti ilmaisua “hän teki minkä voi”.
Kysymys oli naisesta, joka antoi vuodatti kyyneleitä Jeesuksen
jalkojen juuressa ja voiteli hänet kallisarvoisella voiteella.
Taivaassa huomioidaan sellaiset teot, jotka lähtevät sydämestä,
sillä ne menevät sydämiin. Pulkkinen on ystävineen osoittanut
sellaista vastuuntuntoa lähimmäisestä joka kelpaa esimerkiksi
meille kaikille. Lähestyessämme joulua voimme osoittaa
samankaltaista uhrautumista antamalla jotain omasta itsestämme
sellaisille lähimmäisille, joilla ei ole ketään tai mitään. On
arvoja joita ei osteta tavarataloista vaan joita meillä on
luonnostaan. Me voimme olla ystävällisiä ja auttavaisia
lähimmäisiä kohtaan. Jonkun joulu voi huipentua lähimmäisen
hymyyn ja ystävällisyyteen. Mitäköhän me voisimmekaan tehdä
lähimmäistemme auttamiseksi jos vain haluamme. Olkoon tämä joulu
meille haasteena hyviin tekoihin. Muistan itse kuinka eräs opettajani
Dallasin ajoilta pyysi yksinäisiä suomalaisia opiskelijoita jouluksi
kotiinsa syömään kalkkunaa ja pitämään joulua. En unohda tuota
rakkauden osoitusta. Se piristi tavattomasti sisareni ja minun joulua.
Terveisin Henry Hedman
|
|

Pulkkisen Timo rakastamiensa romanien parissa.

Vuoristoromaanien asunnot eivät ole hääppösiä kattoja tarvitaan talven
tullessa tupaan.

Romanikylän väkeä kuulemassa evankeliumin julistusta. Pulkkisen Timon ja
Leenan johdolla.
|
<-- Romano Mission
etusivulle
|
|
|