Asioinnin helpottamista tavoittelevat monet palveluntarjoajat. Yllättävää on se, että julkiset virastot näyttävät nykyään usein hyvää esimerkkiä yritysmaailmalle, jossa palvelupakettien takaa voi paljastua pelkkä rahastus ja esimerkiksi puhelimitse asiointi on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Työhallinto käynnisti viime vuonna parivuotisen yhteispalvelukokeilun. Yhteensä kahdeksallatoista paikkakunnalla on nyt palvelupiste, jossa voi yhdellä käynnillä hoitaa asioita sekä kunnan että Kelan kanssa työnhakuun liittyen. Uusia pisteitä perustetaan vielä ensi vuonnakin, mutta samalla aloittavat myös ensimmäiset työvoiman palvelukeskukset, jotka ovat jo huomattavasti monipuolisempia. Työvoimatoimiston ja Kelan ohella niihin kootaan myös kunnan sosiaali- ja terveystoimen, nuorisotoimen ja muiden asiakkaille ostettavien palvelujen tuottajien asiantuntemus ja nämä kaikki olisivat mukana jo kehittelyvaiheessa. Esimerkiksi taantuvilla teollisuusalueilla ja kasvavilla muuttokunnilla voisi olla hyvinkin erilainen palvelukeskusratkaisu ja verkosto kattaisi jo kolmen vuoden sisällä lähes kaikki suurimmat paikkakunnat. Työvoimahenkilöstöä on jalkautumassa erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja hoitoaloille, käytännön hankkeita hoitamaan.

Kolmen vuoden kuluessa on tarkoitus käynnistää nelisenkymmentä palvelukeskusta. Työhallinto on aiemmin hakenut mallia pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan muun muassa Irlannista, jossa tehtiin vastaavanlainen uudistus. Keskukset rakennettiin, mutta sitten ideat loppuivat, sanovat sikäläiset asiantuntijat. Entä meillä?

Suunnitelmat vaikuttavat kyllä päällisin puolin lupaavilta ja valtion rahoitus näyttäisi olevan järjestyksessä. Aiheellisesti on silti kysytty, ollaanko työnhakijoita nyt jakamassa kahteen kastiin. Yhtäällä ovat ne, joiden työpanoksesta kilpaillaan, toisaalla ne tulevien palvelukeskusten asiakkaat, joiden ongelmat ovat usein kasautuneet ja joilla ei kaikkien tukitoimien jälkeenkään ole turvattua toimeentuloa odotettavissa. Taustalla kummittelevat vielä monet työhallinnon epäonnistuneet kokeilut, jotka ovat jälkikäteen paljastuneet pelkiksi työttömyystilastojen siivousyrityksiksi. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa.

Tekisi mieli kuitenkin uskoa, että aiemmasta on myös jotakin opittu. Ajatellaan vaikkapa nuorta, jonka koulunkäynti on jäänyt olemattomaksi tai velkaantunutta pitkäaikaistyötöntä, jonka taidoille ei enää löydy käyttöä. Eihän muuta vaihtoehtoa ole olemassa, kuin lähteä usean asiantuntevan ihmisen yhteistyönä hakemaan sitä uutta polkua, joka vie ylös eikä alaspäin. Suuri edistysaskel saavutetaan jo siinä, jos etukäteen voidaan selvittää mahdolliset etuusloukut ja ylipäänsä asiakkaan koko elämäntilanne, johon parannusta haetaan. Lupaavaa on myös se, että nuorten työttömyysjakso ei enää koskaan ylittäisi kolmea kuukautta vaan sinä aikana etsitään aina ratkaisu, mitä pitkäjänteisempi sen parempi.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, onko työhallinto nyt todella sitoutunut tämän uudistuksen läpiviemiseen ja miten sen aikataulut todella pitävät. Ainakin Kelan suunnalta olemme saaneet tietää, että yhteispalvelukokemukset ovat jo sellaisenaan olleet varsin myönteisiä. Sana uusista palvelukeskuksista leviää myös nopeasti. Jos ne heti alkuunsa löytävät roolinsa tehokkaina ja taitavina asiakastyön tekijöinä, työttömyyden kovaan ytimeen voidaan ehkä sittenkin saada halkeamia. On myös huolehdittava siitä, että uudet palvelukeskukset tuntevat perinpohjaisesti ne ongelmat, joita romaniväestö kohtaa työmarkkinoilla. Se tietämys ja tuntemus ei synny tyhjästä, romanijärjestöillä ja neuvottelukunnilla on oivallinen mahdollisuus siihen myös vaikuttaa.

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit