Olen 30-vuotias Sonja Lindeman ja kahden lapsen, Vanessa (5 v.) ja Mirjam (1 v.), äiti. Asun Turun Halisissa aviopuolisoni Sepon kanssa. Olen syntynyt Ruotsissa, Västeråsissa, josta muutimme Keski-Suomeen Viitasaarelle ollessani kuusivuotias. Lapsuuteni perheeseeni kuuluivat minun lisäkseni isä ja äiti sekä kolme siskoa ja yksi veli, eli meitä lapsia on yhteensä viisi. Olen saanut omistaa hyvän ja rakastavan kodin. Siitä sain elämän eväitä aikuisuuteen roppakaupalla, vaikken osannutkaan niitä vielä silloin ymmärtää. Nyt aikuisiällä ne ovat uudelleen palaneet mieleeni rakentavina ja eteenpäin luotsaavina. Hyvien sosiaalisten taitojeni ansiosta minulla oli paljon erilaisia kavereita. En muista, että olisin koskaan tuntenut itseäni kavereiden seurassa erilaiseksi tai että olisin joutunut kärsimään etnisestä taustani. Suurin osa kavereistani oli pääväestön lapsia.

Turkulainen Sonja Lindeman, kahden pienen lapsen äiti, haaveilee pääsevänsä opiskelemaan ja saavansa haasteellisen työn.

Missään vaiheessa kouluaikani en kokenut syrjintää tai mustalaiseksi haukkumista joitakin yksittäisiä konflikteja lukuun ottamatta. Lapsena suurin haaveeni oli tulla isona opettajaksi, mutta jossakin vaiheessa
nuoruus hukutti haaveeni opettajan ammatista.

Lahjakas oppilas lopettaa opiskelun

Peruskoulun päättymisen jälkeen hain tietysti lukioon ja pääsinkin erinomaisen koulumenestyksen ansiosta. Mutta opiskelujen alkamisesta muutamien päivien kuluttua sekä innostukseni että motivaationi lukio-opiskelua kohtaan romahtivat
täysin. Syytä innon lopahtamiseen en oikeastaan tiedä, vaikkakin nyt osaan nähdä, että minuun asetetut odotukset ja toiveet olivat murrosikäisen nuoren maailmassa liian painavat.

Jätettyäni lukion ja luovuttuani perheeni asettamista koulutustavoitteista menin talveksi töihin miettimään tulevaisuuttani ja hengähtämään hetkeksi. Oltuani jonkun vuoden töissä muutamassa eri paikassa edessäni olikin suuri elämänmuutos ja muutto minulle täysin vieraaseen kaupunkiin, Turkuun.

Näin suuri elämän mullistus muutti tietysti ystäväpiiriäni, vaikka muutamat läheisimmät heistä ovat kyllä pysyneet ystävinäni edelleen. Lapsena ja
nuorena harrastin paljon erilaisia urheilulajeja, kuten luistelua ja hiihtämistä. Rakastin myös lukemista ja käsitöiden tekemistä. Nyt kahden pienen lapsen äitinä ainoaksi harrastuksekseni on kiireen keskellä jäänyt ompeleminen.

Perheen ja lasten aika

Aikuisiällä - jos tätä nyt aikuisuudeksi voi vielä iän puolesta sanoa - olen 24 tuntia vuorokaudessa kotiäitinä. Suuri haaveeni on päästä vielä joskus kokeilemaan siipiäni opiskelussa ja haasteellisessa työssä, kunhan lapset tästä hieman kasvavat. Turkuun muuttaminen uudisti tai paremminkin laajensi
ystäväpiiriäni roppakaupalla, ja olen saanut hyviä uusia ystäviä edellisten lisäksi.

Katson itseäni ulkopuolelta ja mietin, millainen on Sonja Lindeman. Luonnehdin häntä kiltiksi ja sosiaalisilta taidoiltani erinomaiseksi. Hän on myös
sympaattinen ja joskus jopa ärsyttävän järjestelmällinen sekä pikkutarkka.

Elämäni lentävä lause on ehdottomasti: Jos teet jotakin, tee se hyvin tai älä tee ollenkaan. Juontaako mottoni keskenjääneiden opiskelujen harmittelusta
- mene ja tiedä. Olen kuitenkin onnellinen. Sen saavat minussa aikaiseksi Jumalan suoma elämän tasapainoisuus ja erityisesti lapset.

Parasta elämässäni on oma perhe ja kaikki ne, jotka kuuluvat siihen. Tulevaisuudelta toivon paljon ja monenlaisia asioita. Eniten kuitenkin toivon
sitä, että osaisin antaa lapsilleni oikeanlaiset elämän eväät tähän maailmaan sekä kasvattaa heidät luottamaan Jumalan rakkaudelliseen huolenpitoon.

Teksti Mertsi Ärling
Kuva Vesa Aaltonen


 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit