Romano Missio ry.

 


 

 




NAISTEN VUORO -PROJEKTI 2010 - 2013


Naisten vuoro on nelivuotinen romaninaisvankien kuntoutuksen kehittämishanke. Hanketta koordinoi Romano Missio.


Tausta ja tarve

Romanivankien tilanteesta vankiloissa on hyvin vähän tutkittua tietoa. Erityisesti romanitaustaisten naisten kasvava määrä on asettanut rikosseuraamusalan uuden haasteen eteen.

Romano Missio halusi osaltaan vastata tähän haasteeseen ja käynnisti RAY:n avustamana 1.4.2010 Naisten vuoro -projektin vuosiksi 2010–2013. Hanke painottuu naisvankeihin, koska romaninaisvankeja koskee sama ilmiö kuin naisvankeja yleensäkin: naiset ovat miehiin nähden huomattavasti pienempi ryhmä. Vankeinhoito tai romaniyhteisökään ei pysty huomioimaan romaninaisvankien tarpeita. Romaninaisvankien ongelmat eivät ole erilaisia, vaan erityisiä, siksi heidän tarpeensa tulee huomioida kulttuurista käsin.

Prosentuaalisesti romaninaisvankien määrä on suuri suhteessa muihin vankeihin. Vankilat tarvitsevat romaninaisvankeja varten uusia toimintamalleja.

Hankkeessa työskentelee vuonna 2010 projektikoordinaattori. Vuonna 2011 hankkeessa aloittaa myös palveluohjaaja, joka työskentelee Vanajan vankilassa.

Hankkeen ohjaus- ja arviointiryhmään osallistuvat seuraavat tahot:
Rikosseuraamusvirasto, Kriminaalihuollontukisäätiö, Oikeusministeriö, Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin kaupunki, Ensi- ja turvakotiliitto ja Romano Missio ry.

Tavoitteet

- Hankkeen päätavoitteena on selvittää romaninaisvankien tarpeet sekä
  tuottaa toimintamalli, jolla ehkäistään romaninaisvankien syvenevää
  syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta.
- Toisena tavoitteena on edistää rikosseuraamusalan henkilöstön
  romanikulttuurin tuntemusta sekä romaniyhteisön tietämystä rikos-
  seuraamuksiin liittyvistä käytänteistä.
- Kolmantena tavoitteena on yhdyshenkilöverkoston luominen
  romaninaisvangeille


Kohderyhmät

- Vanajan ja Hämeenlinnan vankiloissa rangaistustaan suorittavat
  naisromanivangit ja heidän läheisensä
- Heidän kanssaan työskentelevät Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät
- Vapautuvien naisromanivankien ja heidän läheistensä kanssa työskente-
  levät toimijat.


Vuonna 2010 hankkeessa tapahtuu

Hanke alkaa selvityksellä romaninaisvangeista ja heidän tarpeistaan. Selvityksen kohteena ovat erityisesti naisten elämäntilanteet, palvelu- ja kuntoutustarpeet sekä suhteet romanikulttuuriin. Myös romaninaisvankien lukumäärä kartoitetaan.

Selvitystä varten romaninaisvankien parissa tehdään haastattelututkimus Hämeenlinnan ja Vanajan vankiloissa. Haastattelut nauhoitetaan, jota varten vangilta pyydetään kirjallinen lupa. Haastattelut tehdään anonyymisti. Tulokset raportoidaan siten, ettei vankien henkilöllisyys paljastu myöskään elämäntilanteesta kertovien seikkojen perusteella.

Selvityksessä käytetään toimintatutkimuksen menetelmiä, jotka tähtäävät uuden ymmärryksen löytämiseen tutkittavasta asiasta tutkijan ja tutkittavan yhteistyöllä.

Haastattelujen avulla selvitetään psykososiaalisten ongelmien lisäksi lastensuojelu- ja diakoniatyön palveluiden saatavuus ja tarpeellisuus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää seuraavaa:
– onko vanki käyttänyt avoimen tai matalankynnyksen palveluita?
– mitä kolmannen sektorin palveluita vanki on käyttänyt?
– mitä palveluita vanki tarvitsisi nyt ja vapautumisen jälkeen?
– perhetilanteen kartoitus, puoliso, lapset, läheiset
– yhteydet sukulaisiin, yhteys kulttuuriin
– yhteydenpitotavat
– koulutuksen kartoitus ja tarve

Tutkimus käynnistyy syyskuussa 2010. Aineiston keruu päättyy 30.11.2010.


Hankkeen jatko


Selvityksen perusteella romaninaisvangeille rakennetaan palveluohjausmalli huomioiden romaninaisvankien tarpeet. Seuraavaksi toimintamalli koulutetaan romaniyhdyshenkilöverkostolle.

Hankkeen edetessä tuotetaan oppaita ja koulutusmateriaalia vankiloiden henkilökunnan ja romaniyhteisöjen käyttöön.

Hankkeen loppuvaiheessa toimintamalli kirjataan käsikirjaksi sekä rakennetaan toimintatavat, joilla malli pysyy Romano Mission palvelutuotteena. Lopuksi selvitetään toimintamallin soveltuvuus romanimiesvangeille.


Yhteystiedot


Päivä Majaniemi, projektikoordinaattori
Romano Missio ry.
Vilppulantie 2 c 4
00700 Helsinki
Puh: 09 3511 366
Faksi: 09 3452 517

Tuula Nyman, palveluohjaaja
Romano Missio ry.
Vilppulantie 2 c 4
00700 Helsinki
Puh: 09 3511 366, gsm 044 3007 815
Faksi: 09- 3452517
tuula.nyman@romanomissio.fi

www.romanomissio.fi
 


  
<-- Romano Mission etusivulle

<-- Projektien kotisivu