Kohti unelma-ammattia

Syksy on jo pitkällä ja koulut ovat täyttyneet uusista opiskelijoista ja siellä tietysti minäkin - ikuinen opiskelija. Nyt sitä on sitten kouluja takana kuutisen vuotta, omaa tyhmyyttä, kun ei tullut käytyä kouluja loppuun silloin kuin piti, ja vielä on jäljellä neljä vuotta, mutta sitten olen tavoittelemassani unelma-ammatissa - ensihoitajana.

Ensihoitaja on ammattinimike uudelle ammattiryhmälle, joka työskentelee lääkärin ja sairaanhoitajan välissä. työnkuva on kaikennäköinen akuuttityö ambulanssista Mediheli-helikopteriin. Koulujen alettua sitä aina miettii, miten sitä taas sopeutuu uuteen ryhmään, miten löydän paikkani romanina ja ennen kaikkea hyvänä tyyppinä. Itselläni ei sinänsä ole koskaan ollut ongelmia siinä, koska omaan erittäin sosiaalisen luonteen, ja yleensähän me romanit osaamme luovia joukossa kuin joukossa.

Mikä saa normaalin romanikasvatuksen saaneen nuoren miehen opiskelemaan ja vieläpä terveysalaa, joka on tunnetusti naisvaltainen ala? Tämä kysymys on itselläni soinut monesti päässä, joskus tiukankin itsetutkistelun alla ja toisinaan taas olankohautuksella kuitattuna. Tarkasti ottaen ko. ammatti on aina kiehtonut minua; sen tuoma jännitys ja tietoinen hermojen hallinta sekä nopeatempoisuus, joka sopii hyvin luonteelleni, on tehnyt siitä tavoittelemisen arvoisen.

On erittäin harvinaista nähdä romanimies ambulanssissa tai sairaalan teho-osastolla. Itse olen kohdannut näitä hämmästeleviä katseita niin pääväestön kuin oman yhteisön piiristä. Jokaisessa työpaikassa hoitoalalla olen saanut olla vähentämässä ennakkoluuloja kanssamatkaajiani kohtaan sekä oikeanlaista suhtautumista meihin. En näe mielestäni mitään erityistä tai tapaa, jolla romanipotilas pitäisi kohdata eri tavalla kuin muut potilaat. Ammattitaitoinen lääkäri tai hoitaja tietää kyllä, miten potilas kuuluu ottaa vastaan ja hoitaa niin,
että kaikessa säilyy tapakulttuurin tuoma erikoisuus; terve maalaisjärki ja hoitoalan eettiset ohjeet riittävät ottamaan vastaan potilaan kuin potilaan. Oikeastaan näen suurempana ongelmana sen, että kohdattaessa romanina romanipotilas on vaikea pitää yllä ammatillista otetta ja suhtautumista häneen. Omalla kohdallani olenkin ratkaissut tämän sopimalla hoitoparien kanssa niin, että tarvittaessa he suorittavat hoitotoimenpiteet, muistaen kuitenkin, että hätä ei lue lakia. Kulttuurissamme on niin paljon muutakin "kaksinaismoralismia", että horttokaaloja voidaan olla sitten taas sairaalan ulkopuolella.

Tässä kohden moni varmasti miettii, että opiskeleminen sekä työelämä, jotka suuresti poikkeavat perinteisestä romanielämästä, muuttavat mustalaisuutta kaajeenmoisuudeksi. Kokonaisuus riippuu hyvin pitkälle tietenkin siitä, kenen näkökulmasta katsotaan. Mielestäni sivistyneisyys ei ole oman mustalaisidentiteetin hajottamista vaan pikemminkin se on sitä vahvistava tekijä. Opiskelemisen kautta olen oppinut katsomaan oman kulttuurin hyviä ja huonoja rakennuspalikoita ja ottamaan omaan perhe-elämääni siitä ne todelliset mustalaiseksi tekevät elementit.

Mustalaisuus ja koko romanikansa Suomessa elää mielestäni murroskautta. Emme säily enää sellaisina kuin esimerkiksi vanhempiemme aikakausi oli. Katsoessamme tämän päivän lapsia ja nuoria huomaamme kuinka paljon he saavat vaikutteita medioista ja yleensäkin koko maailman menosta. Sen tähden onkin hyvä kiinnittyä ajoissa oikealla tavalla yhteiskuntaan, jotta pystyisimme keskustelemaan sen kanssa korvat samalla tasolla ja näyttäisimme esimerkkiä tuleville nuorille, miten nykyään voi muullakin tavoin leipänsä hankkia. Olisi hyvä, jos nyt keski-iän saavuttaneet vanhempamme, hiukan muuttaisivat asenteitaan siinä mielessä, ettei nuorille toitoteta vain mallia, jossa kunnon mustalainen tekee autokauppaa yms. Kun jokainen meistä, sormen osoittelun sijaan olisi positiivisesti kannustamassa kunkin valintaa elämässään tukien hieman tavallisesta poikkeavampaa tavoitetta. Tällä tavoitteella voi olla hyvinkin kauaskantoinen vaikutus, mistä on hyötyä
koko yhteisölle.

Meistä varsin hyvin jokainen tietää, että integroituminen yhteiskuntaan tavalla tai toisella on kuitenkin edessä ja on jo alkanut. Minusta ja sinusta riippuu, mikä ja missä on paikkamme siinä - toisista tulee puuseppiä toisista lääkäreitä myös kaikkia siltä väliltä tarvitaan. Kuitenkin Suomi on vapaa maa, jossa jokaisella on oikeus elää tahtomallaan tavalla ja näin ollen ovat oman onnensa seppiä. Vaiva ja työ on itse tehtävä, harvassa ovat ne, jotka oikeasti tukevat tai antavat kannustavan sanan. Mieleeni tulee ylioppilasjuhlissani puheen pitäneen erään henkilön sanat:" Olet valinnut yksinäisen tien." ja surukseni on todettava, että sanat ovat enemmän kuin totta. Onneksi aika muuttuu ja kasvava nuoriso sen mukana, toivottavasti.

On tietysti vielä yksi valinta, jota ei voi ohittaa; elämän ja kuoleman valinta. Usko Jumalaan on ainakin minun kohdallani selventänyt elämän todellisuutta ja sitä, mistä tekijöistä elämisen arvoinen elämä koostuu. Saan olla kiitollinen Jumalalle siitä, että hän on antanut halua, kärsivällisyyttä ja motivaatiota yleensäkin lähteä pitkän tähtäimen opiskeluun, tämmöiselle yksinkertaiselle tyypille kuin minäkin olen. On ollut hienoa huomata kuinka sitä on kasvanut vuosien lomassa ihmisenä ja harjaantunut näkemään maailmaa monelta eri kantilta ja oppinut olemaan positiivisesti kriittinen oman kulttuurinsa "juttuihin" sekä löytämään oman paikan elää ja vaikuttaa yhteiskunnassa.


Mertsi Ärling
Ensihoidonopiskelija AMK
Turku
 

<-- Romano Boodos / Artikkeleita
  
<-- Romano Mission etusivulle