Romano Missio ry.

 


 

 



Porin kulttuuripäivillä esillä tuttuja teemoja
 

Tuleva työvoimapula mahdollisuus romaneille


Järjestyksessään toiset romanien kulttuuripäivät pidettiin 25.4. huhtikuuta Porin Promenadi-keskuksessa. Länsi-Suomen romaniasiain neuvottelukunnan järjestämille päiville saapui valitettavan vähän väkeä. Päivä eteni eri puhujien tahdissa, joiden välillä esiintyi hengellinen lauluyhtye Taivaasta tuulee. Kulttuuripäivillä vierailivat myös kansanedustaja ja valtiosihteeri László Teleki sekä romaniyksikön päällikkö István Forgács. He toivat terveisensä unkarilaisilta romaneilta.
  

Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Gunnar Jansson (vasemmalla), neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman, Unkarin romaniyksikön päällikkö István Forgács sekä kansanedustaja László Tekeli keskustelivat romaneiden tilanteesta Suomessa ja Unkarissa. Porin torin kalavalikoima kiinnosti unkarilaisia vieraita.

Aktiivisia romaneja esillä näyttelyssä

Porin romanityöryhmän puheenjohtaja Pirjo Häti korosti puheessaan koulutuksen ja työn tärkeyttä.
— Nuoret romanit antavat joskus liian helposti periksi koulunkäynnissä. Aulassa sijaitsevilla kuvilla haluamme kuitenkin osoittaa, että yhä useampi romaninuori myös panostaa koulutukseen.

Aulan kuvilla Häti tarkoitti aktiivisten nuorten kuvista tehtyä näyttelyä. Kuvan lisäksi henkilöstä oli tehty lyhyt tietopaketti, jossa kerrottiin koulutuksesta ja työpaikasta. Kuvat herättivät ihmisissä kiinnostusta ja keskustelua. Näyttelyssä oli mukana nuorten lisäksi myös kokeneempaa kaartia, mutta varmasti näyttelyn tärkein viesti oli siinä, että nuorista löytyy osaamista ja monipuolisuutta.

Länsi-Suomen läänin alueellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Paatero muistutti, että Länsi-Suomen läänissä asuu lähes kaksi miljoonaa ihmistä, ja yli kolmannes koko Suomen romaneista asuu Länsi-Suomessa.
― Romanien aseman parantamiseksi on tärkeää tukea kunnissa työskenteleviä romanityöryhmiä. Läänin suurista kaupungeista Tampereelle, Jyväskylään ja Vaasaan on tarkoitus saada työryhmät kokoon tulevaisuudessa, Paatero kertoi.

Romaneista apua tulevaisuuden työvoimapulaan

Työministeriön neuvotteleva virkamies Risto Laakkonen toi esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia valtaväestön suhtautumisesta omiin vähemmistöihinsä. Poikien ja tyttöjen asenteessa on selviä eroja: tytöt ovat selvästi suvaitsevaisempia ja kaipaavat avointa keskustelua vähemmistöasioista.
― Pitää muistaa, että nämä nuoret ovat tulevaisuuden päätöksentekijöitä. Poikien asennekasvatus on siksi erittäin tärkeää.
Laakkonen puhui myös työn merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.
― Suomessa työ on tärkeä osa identiteettiä. Eli jos ei ole työtä, joutuu helposti yhteisön ulkopuolelle. Vuoteen 2010 mennessä 600 000 ihmistä jää työelämästä eläkkeelle, tässä olisi romaninuorille erinomainen mahdollisuus.

Risto Laakkonen korosti, että romanit voivat olla merkittävä voimavara tulevaisuuden työvoimapulan paikkaamiseen. Hän piti tärkeänä opiskelupaikkojen työharjoittelun ja oppisopimuskoulutuksen lisäämistä.

Sarita Friman, romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri, korosti arkipäiväisten asioiden tärkeyttä.
― Minulta on usein kysytty, mitä te siellä RONKissa oikein teette. Kaikkien tärkeintä on se, että työmme näkyy, ei se, että me näymme. Romaneiden pääsyn estäminen esimerkiksi kauppaan tai ravintolaan on edelleen iso ongelma, jonka eteen on tehtävä töitä.

Sarita Friman puhui myös varhaiskasvatuksen puolesta. Päivähoitoa ei pitäisi kokea uhaksi omalle kulttuurille. Vastaavasti hän otti esille vanhusten huomioimisen. Tapakulttuuri asettaa joskus turhia esteitä luontevalle kanssakäymiselle vanhempien ihmisten kanssa.

Romanien kulttuuripäivät nostivat esille tärkeitä asioita. Koulutus, työn saanti ja asuminen ovat jokaisen ihmisen elämässä tärkeitä, niin valtaväestön kuin romaneidenkin. Monet toivoivat kuitenkin enemmän varsinaista kulttuuria mukaan ohjelmistoon. Esimerkiksi lasten tekemiä esityksiä tai varttuneemman väen värikkäitä kertomuksia kaivattiin.


Teksti ja kuva: Timo Korpela

<-- Romano Boodos / Artikkeleita
  
<-- Romano Mission etusivulle