Vanhempien ero vaikuttaa aina lapsiin. Se, kuinka ero vaikuttaa ja kuinka lapsi tuo sen ilmi, vaihtelee. Tähän vaikuttaa mm. lapsen ikä ja temperamentti, aiemmat kokemukset, perheen tilanne, onko lapsella läheisiä aikuisia tukenaan, oliko ero yllätys, kuinka vanhempien ero hoidetaan ja se, kuinka vanhemmat voivat. Seuraavassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettisivuilta koottua tietoa ja ohjeita, kuinka lapsia voi auttaa, kun vanhemmat eroavat. Vanhemmat voivat lievittää lapsen ahdistusta ja auttaa häntä sopeutumaan muutokseen. Lapsen tunteet voivat olla ristiriitaisia: suru, pelko, pettymys, epäluottamus, turvattomuus, raivo, viha, ikävä, syyllisyys, joskus myös helpotus.

Aikuinen voi eron hetkellä käydä itse lävitse yhtä elämänsä vaikeinta vaihetta. Vaatii herkkyyttä ja lapsen todellisten tarpeiden näkemistä, jotta voi asettua lapsen asemaan ja auttaa häntä. Tämä on vaikeaa: vanhempi ei välttämättä tahdo tai jaksa nähdä lapsensa surua.

Elämä jatkuu vaikeuksista huolimatta

Vanhemman ei tulisi käyttää lasta oman ahdistuksen purkukanavana, vaan luoda lapselle uskoa siihen, että vaikeuksista huolimatta elämä jatkuu. Lapsi
tarvitsee turvallisuutta, rakkautta ja mahdollisuutta puhua tunteistaan ja huolistaan. Aikuisten velvollisuus on turvata lapselle riittävän turvallinen lapsuus. Lapselle saa kertoa, että on itsekin surullinen ja välillä itkettää, mutta omia vaikeita tunteita tulee käsitellä toisen aikuisen kanssa.

Käytännössä vanhempi on erokriisin keskellä usein erilainen kuin tavallisesti: ehkä hiljaisempi, ärtyneempi, itkuisempi. Lapselle on tärkeää sanoa että se ei johdu lapsesta. Lapsi syyllistyy asioista, joista ei puhuta avoimesti ja luulee, että
vika on hänessä. Voit sanoa: ”Äiti on nyt surullinen, mutta se ei johdu sinusta.”

Vanha viisaus ”Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa” on kipeä, mutta tosi. On luonnollista, että sekä vanhempi että lapsi haikailee välillä vanhaan. Usein lapset ja joskus vanhemmatkin haaveilevat pitkään, että vanhemmat vielä palaisivat yhteen. Muistot ja haaveet ovat tärkeitä. Uuteen tilanteeseen sopeutumista kuitenkin helpottaa se, että pyrkii elämään tässä ja nyt, rakentaa mahdollisimman hyvää uuttaa elämää niistä aineksista, jotka nyt ovat käytössä. Jatkuva väliaikaisuuden olo syö tunnetta elämän hallinnasta.

Itkua, raivokohtauksia, vatsakipua

Etenkin pienet lapset, jotka eivät osaa vielä kuvata vaikeita tunteitaan sanoin, saattavat tukahduttaa vaikeat tunteensa, lohduttaa vanhempaa, olla korostetun kilttejä ja toivoa, että se saa vanhemmat palaamaan yhteen. He saattavat heräillä keskellä yötä, vastustaa nukahtamista, nähdä pahoja unia, taantua kehityksessään, esim. kastella öisin ja päivisin tai puhua vauvamaisesti.

He voivat menettää ruokahaluaan tai syödä enemmän kuin yleensä, olla aggressiivisia ja saada raivokohtauksia tai itkeä ja marista sekä olla ärtyisiä. He saattavat vetäytyä muiden lasten seurasta, leikkiä ilottomasti tai raskaasti tai tuoda leikkiin aggressiivisia hahmoja. He voivat pelätä menettämistä ja vanhemmasta eroon joutumista tai oirehtia päänsäryllä tai vatsakivuilla.

Kouluikäinen ymmärtää jo paremmin eron tosiasiana ja sen kokonaistilanteen, esim. eroon johtaneita syitä. Hän on usein lojaali molemmille vanhemmilleen ja häntä hämmentää, jos vanhemmat riitelevät hänestä ja hänen kasvatuksestaan
tai pyrkivät lahjomaan häntä omalle puolelleen. Kouluikäinen saattaa osoittaa
surua menettämisestä, esim. itkeskellä, kokea arvottomuutta, tunnetta siitä, että hänet on hylätty. Hän voi pelätä joutuvansa eroon molemmista vanhemmistaan,
esim. lastenkotiin tai tuumia, etteivät vanhemmat enää jaksa huolehtia tai olla kiinnostuneita hänestä.

Teini-ikäinen voi hävetä eroa

Teini-ikää lähestyvä lapsi haluaa olla mahdollisimman samanlainen kuin kaverinsa ja vanhempien ero voi aiheuttaa häpeää. Lapsi ei ole samalla tavoin
riippuvainen vanhemmistaan kuin nuorempana ja hän voikin paeta kodin vaikeuksia harrastuksiin ja ystävien pariin. Varhaisteini tai teini-ikäinen saattaa hakeutua uusiin harrastuksiin, jotka voivat olla jännittäviä ja jopa vaarallisia ja
jotka tarjoavat mahdollisuutta hakea hallinnan ja onnistumisen tunteita.

Hän saattaa haluta suojella ja puolustaa vanhempiaan tai käyttää tilannetta hyväkseen, syyllistää ja manipuloida vanhemmat toimimaan mielensä mukaisesti. Hän voi osoittaa kiukkua ja vihaa toiselle tai molemmille vanhemmille, arvostella etenkin sitä vanhempaa, jonka kokee syylliseksi eroon,
kyseenalaistaa vanhempiensa moraalia ja vastuullisuutta. Hän saattaa purkaa pahaa oloaan ja samalla pyytää siihen apua vastuuttomalla käytöksellä, esim. näpistelemällä ja valehtelemalla.

Hän voi oirehtia päänsäryllä tai vatsakivuilla etenkin vaikeimmilla hetkillä tai hän voi kokea hankalaksi solmia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen; etenkin tytön voi olla vaikea luottaa poikiin.

Lasten oireet usein häviävät tai ainakin lievenevät, kun erovaiheen tasaantumisesta on kulunut noin vuosi. Erityisesti, jos lapsen oireet ovat hyvin voimakkaita, pitkittyvät tai häiritsevät kohtuuttomasti lapsen elämää, on hyvä hakea lapselle ammatillista apua esim. neuvolan tai kouluterveydenhuollon kautta. Tämä on hyvä tehdä myös silloin, kun vanhempi ei omassa pahassa olossaan jaksa olla lapsensa tukena siten kuin haluaisi. Tällöin myös muut lapselle tärkeät aikuiset, esim. isovanhemmat tai kummit, ovat lapselle tärkeä tuki.

Lapsen saatava surra yhdessä

Eniten lapsi kaipaa yhteistä asioiden jakamista, yhdessä suremista. Suuri osa lapsista selviää erosta ilman ulkopuolista tukea.

Ensimmäiset vuodet eron jälkeen voivat olla vanhemmalle hyvin haastavia. Arkea ja sen kysymyksiä ei voi jakaa toisen aikuisen kanssa, työssä käynnin lisäksi on jaksettava yksin hoitaa koti ja lapset, lasten käytös on tavallista haastavampaa, arjesta puuttuu romantiikka ja erotiikka, voi olla taloudellisia huolia.

Vanhempi, joka tapaa lapsiaan harvemmin, voi kokea suurta tuskaa ja ikävää yhteisen arjen menettämisestä. On hyvin yleistä miettiä silloin, oliko eroratkaisu sittenkään oikea. Hyvät muistot ja ikävä entiseen voivat yllättää voimakkaana vielä usean vuoden jälkeen.

Vanhempien ero ei väistämättä aiheuta lapselle ongelmia myöhemmin elämässä. Vaikeasta tilanteesta selviäminen yhdessä välittävien aikuisten avulla voi lopulta kasvattaa lapsesta entistä vahvemman ja kypsemmän. Se voi luoda lapselle kokemuksen siitä, että elämän vaikeita asioita voi kohdata ja niistä voi selvitä.

Vaikeista tunteista huolimatta kenenkään ei tarvitse luopua omanarvontunteestaan tai itsekunnioituksestaan. Tämä kasvattaa itseluottamusta, uskoa elämään ja omaan selviämiseen muissakin elämän haasteissa. Parhaassa tapauksessa ero on lopulta lapselle kasvun mahdollisuus. On myös erotilanteita, joita lapsi toivoo ja jotka helpottavat lapsen elämää.

 

Kuinka helpottaa lapsen elämää?

- On hyvä, jos vanhemmat voivat yhdessä kertoa lapselle, että he eroavat. On tärkeää korostaa
sitä, että ero on aikuisten välinen asia ja päätös, joka ei johdu lapsista eivätkä lapset mitenkään olisi voineet vaikuttaa asiaan.

- Lapset usein syyttävät jollakin tavoin itseään vanhempiensa erosta: ”Isi ei olisi lähtenyt, jos minä olisin kiltimpi.” Onkin tärkeää vakuuttaa lapselle kerta toisensa jälkeen, että hän ei ole syynä vanhempiensa eroon. Lapsen on tärkeä tietää, että vaikka vanhemmat eivät enää asu yhdessä, he molemmat rakastavat edelleen lasta ja haluavat olla hänen kanssaan ja huolehtia hänestä.

- Kerro lapselle rehellisesti ja hänen ymmärtämällään tavalla, kuinka arki konkreettisesti muuttuu, esim. kuka muuttaa ja minne. Aluksi kysymykset voivat olla vanhemmallekin epäselviä. Lapselle voi kertoa, ettei vanhempi itsekään tiedä vielä vastausta kaikkeen, mutta selvittää asiaa ja kertoo sen sitten lapselle.

- Rohkaise lasta puhumaan tunteistaan. Joskus tunteista on helpompi puhua esim. tarinan tai leikin avulla. Voit kertoa tarinan vaikkapa hiiriperheestä vastaavassa tilanteessa ja kuvata, mitä hiirilapsi pohtii ja pelkää. Voit kysellä lapsen ajatuksia: ”Miltä arvelet, että hiiripojasta tuntuu? Rakastavatkohan hänen molemmat vanhempansa häntä edelleen?”

- Anna lupa lapsen tunteille ja kysymyksille. Kerro, että kaikki tunteet ovat normaaleja ja hyväksyttyjä. Voit sanoittaa tunteita lapsen avuksi: ”Näen, että olet surullinen. Haluatko puhua siitä?” Yhdessä voidaan myös miettiä keinoja tulla toimeen vaikeiden tunteiden kanssa ja sietää niitä, esim. liikunta, keskustelu, kirjoittaminen, maalaaminen, musiikki, itkeminen, mukavien asioiden tekeminen, hieronta, läheisyys. Vaikka tunteet ovat sallittuja, niiden vallassa ei voi tehdä mitä vain, esim. toisten ihmisten ja esineiden vahingoittaminen on kiellettyä.

- Useimmat lapset esittävät kysymyksen miksi: Miksi teidän piti erota? Siihen kannattaa varautua ja vastata huolella. Vastaus jää lapsen muistiin, hän pohtii sitä vielä monta kertaa
ja se voi muokata vahvasti hänen asenteitaan, esim. milloin on sopivaa erota.

- Yhdessä voidaan jutella siitä, minkälaista lapsella ihan konkreettisesti on kummankin vanhemman luona: kuinka sinne mennään, mitä leluja ja huonekaluja siellä on, missä lapsi nukkuu, missä syödään, onko lapsella oma huone, onko lähellä kavereita? l Muutoksen keskellä on tärkeää pitää kiinni lapselle tutuista arkipäivän rutiineista ja rytmistä.

- Lasta helpottaa, jos muutoksista huolimatta jotkut asiat pysyvät muuttumattomina, esim. koti, koulu, päiväkoti, kaverit, leikkipiha, harrastukset ja suhteet läheisiin ihmisiin, esim. yhteys toisiin isovanhempiin ei katkea eron vuoksi.

-l Älä mustamaalaa lapselle hänen toista vanhempaansa, vaikka tunteesi häntä kohtaan olisivat minkälaiset tahansa - pura omat vaikeat tunteesi jonkun toisen aikuisen kanssa. Kunnioita ja tue lapsen suhdetta toiseen vanhempaansa. Lapsen on saatava säilyttää myönteinen mielikuva molemmista vanhemmistaan.

- Jos toinen vanhempi mustamaalaa sinua lapsellesi, eikä hänen kanssaan asiasta pysty keskustelemaan, tilanne on hankala sekä sinulle että lapsellesi. Tarvittaessa voit olla asiassa
yhteydessä lastensuojeluviranomaiseen ja kertoa hänelle, että olet huolissasi siitä, kuinka
tilanne vaikuttaa lapseesi. Pyydä ex-puolisoasi lopettamaan haukkumisesi lapselle, vetoa lapsen etuun.

- On hyvä sopia mahdollisimman säännöllisistä tapaamisista ja tehdä niistä sopimus, jonka
lapsikin tietää.

- Aina ei toisen vanhemman koti ole turvallinen esim. väkivaltaisuuden tai päihdeongelman
vuoksi. Lasta voi pelottaa vanhemman luo meneminen. Lasta ei voi pakottaa toisen vanhemman luokse, hänen turvallisuuttaan ei saa vaarantaa. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan
lastensuojeluviranomaisten apua.

- Kun lapsi tulee luoksesi toisen vanhemman luota, hän voi vaatia aikaa ja kärsivällisyyttäsi
sopeutuakseen taas toiseen kotiinsa. Puhelut, sähköpostiviestit ja poissa olevan vanhemman
valokuva auttavat pitämään yhteyttä yllä erossa oltaessa.

- Jos lasta tapaa harvoin, voi tulla houkutus viettää aina huippuerityisaikaa, kun kohdataan.
Lapselle itselleen on yleensä tärkeämpää jakaa tavallista arkea vanhemman kanssa, tehdä yhdessä ihan tavallisia mukavia asioita, esim. pyöräillä, käydä uimassa, valmistaa ruokaa, ulkoilla, katsoa tv:tä, jutella. Myös järkeviä ja turvallisia rajoja tarvitaan.

- Vanhempien erosta on hyvä kertoa esim. päiväkodin ja koulun opettajalle, jotta he tietävät,
että lapsella voi olla vaikeaa ja osaavat tukea tätä.

- Vanhemman on tärkeä huolehtia sekä itsensä että lapsensa hyvinvoinnin perustoista: ulkoilla,
liikkua, syödä ravitsevaa ruokaa sopivasti, nukkua riittävästi, tavata ystäviä, tehdä asioita,
jotka tuntuvat mukavilta.

- Useimmat vanhemmat hyötyvät ammatillisesta keskusteluavusta erokriisissään. Se voi
auttaa mm. jaksamaan ottaa lapsen etua paremmin huomioon. Asioiden jakaminen omien
läheisten kanssa on myös helpottavaa. Useilla paikkakunnilla järjestetään ryhmiä eronneille
vanhemmille. Apua tarjoavia tahoja ovat mm. oman paikkakunnan sosiaali- ja terveystoimi,
seurakunta, eri järjestöt ja yksityiset psykoterapeutit.
 
 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit