Peruskoulu, opiskelumaailman kivijalka

Viime vuoden syksyllä aloitti joukko nuoria aikuisia peruskoulun loppuun suorittamisen Turun aikuiskoulutuskeskuksessa. Ajatus päästötodistuksen saamisesta tai parantamisesta sai alkunsa Väinö ja Tuula Lindbergiltä. Nyt kun opinahjoa on takana puolisen vuotta, halusimme lähteä kysymään niin opettajien kuin oppilaidenkin ajatuksia ja mietteitä opiskelusta.
 

Pieni kipinä on alku suurelle kokolle Tätä 18 hengen peruskouluryhmää johtaa Aikuiskoulutuksen koulutuspäällikkö Ulla Valovirta luokanvalvojana. Tämän joukon voisi sanoa olevan jossain mielessä monikansallinen, koska mukana ei ole ainoastaan romaneja vaan myös maahanmuuttajia sekä valkolaisia. Näkemys heterogeenisestä ryhmästä sai aiheensa suvaitsevaisuus- kasvatuksesta.

Pauli, Melisa, Tanja ja Satu. Keskellä historian ja yhteiskuntaopin opettaja Helena Kallio.

Opinahjon edetessä porukka on huvennut erilaisista syistä, mikä sinänsä on yleinen ilmiö missä tahansa opinahjossa. Tyyli ja malli peruskoulun suorittamisesta saatiin Turun iltalukiosta, joka toimiikin kokeiden ja arvosanojen antajana. Malli sisältää peruskoulun koko oppimäärän, jossa perusopinnot kuten kielet ja matematiikka ovat peruskoulun tasoisia ja loput ovat lukiopohjaisia - fysiikka, kemia, historia jne.

Tuo mukava eli piirtoheitin

Kurssimuotoinen opiskelumalli itsessään on hyvä mutta opiskelijoista kuten opettajistakin moni koki mallin ko. ryhmälle liian vaikeana. Aikaa on vähän ja uutta asiaa on paljon.

— Opiskelutaidot ja yleistieto, jotka kattavat sisälleen esimerkiksi käsitteet, puuttuvat kyseiseltä ryhmältä, Valovirta ja matematiikan opettaja Rauno Laine toteavat yhdessä.

— Hyvin monissa aineissa, kuten historiassa, tieto on jouduttu ”kääntämään” selkokielelle, jotta opetettava asia saavuttaisi opiskelijan tason – jokaiselle ”mukavalle” ja ”hytskälle” on oma nimensä, he jatkavat.

Miettiessä syytä heikolle yleistiedolle molemmat opettajat päätyvät sanavaraston puutteellisuuteen, joka taas johtuu lukemisen vähyydestä. Sanavaraston ja käsitteiden kartuttaminen aloitetaan jo lapsena satukirjojen ääressä, josta moni romani on jäänyt paitsi. Parannusta on tapahtunut kuitenkin tämän päivän lasten kohdalla. Monissa kodeissa luetaan iltasatuja, jota päiväkodit täydentävät antamalla lapsille valmiuksia koulumaailmaan.

— Romaniopiskelijoita on mahtava opettaa. He ovat joukko, jotka tekevät opettamisesta vuoropuhelun – he eivät jää ihmettelyineen hiljaisiksi vaan tuovat rohkeasti ja avoimesti epäselväksi jääneet asiat esille, mikä suomalaisopiskelijoille tuottaa ongelmia kasvojen menetyksen pelossa, opettajat toteavat yhteen ääneen.

Ehkä suurimmaksi ongelmaksi opettajat kokivat kuitenkin ryhmän impulsiivisuuden, joka saa aikaan sen, ettei käsitetä oppitunnin kestävän 20 minuutin sijasta 45 minuuttia.

— Yksi joukosta sanoo haluavansa tupakalle. Kuluu viisi minuuttia ja koko joukko on pihalla, johon opettajan on vain todettava, että aha, nyt siis on tupakkatauko vaikkakin minulla olisi ollut asiaa vielä. Toisin sanoen opiskelijat tulevat ja menevät melkein niin kuin tahtovat ja kyse on kuitenkin aikuisista opiskelijoista, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Helena Kallio kertoo.

Tämä efekti saa opettajissa aikaan turhautumisen, koska tuntien valmisteluihin mennyt aika valuu tyhjään ja vaadittava tieto päästötodistuksen saamiseksi ei saavuta opiskelijoita. Tässä kohden herää kysymys, onko ”vika” opettajissa vai oppilaissa? Puuttuuko oppilailta keskittymiskykyä vai onko opetus kuivaa ja monotonista? Pitäisikö tällaisten kurssien, jos ne on suunnattu erityisesti romaneille, järjestäjien ja opettajien tutustua romanikulttuurin arkeen, jotta opetuksen esimerkit voitaisiin tuoda maailmasta, joka on opetettavalle ryhmälle tuttua? Siinäpä ajatuksen tynkää.
 

Vaikkei tavoitetta saavuttaisikaan, aina oppii jotain uutta

Moni opiskelijoista on halunnut lähteä hakemaan koulutuksen kautta sisältöä arkipäivän elämäänsä ja pakenemaan kotiensa neljää seinää. Opintojen edetessä ajallisesti motivaatio oppimisesta ja tulevaisuuden tavoitteista on kasvanut ja mietintä, miksi lähdin opiskelemaan, on vaatinut uusia perusteluita.

— En olisi uskonut että opiskeleminen on näin rankkaa, ihmetteli Tanja (kuvassa vasemmalla). Tanja kuuluu opiskeluporukan ydinjoukkoon, jotka ahkerasti kuluttavat oppitunneilla lyijykynää tehdäkseen muistiinpanoja.

Tanjan mielestä oppitunteihin on yritetty sisällyttää liian paljon asiaa – aika ei yksinkertaisti riitä asioiden omaksumiseen – ja kysyttäessä epäselväksi jääneitä asioita opettajat kehottavat ottamaan selvää itsenäisesti, koska aika ei riitä kysymysten purkuun.

— Esimerkiksi kirkkohistoriassa kävi niin, että koko historiikki piti omaksua kahdessa viikossa, tentin vuoksi. Kirja oli täynnä mitä eriskummallisempia käsitteitä, jotka olivat kappaleidensa avainsanoja ja jota opettaja ei ”suomentanut” ajanpuutteen takia. No tietysti siinä sitten kävi niin, ettei monestakaan kappaleesta pystynyt ymmärtämään ajatuksen hiventäkään, yhtyi Melissa (kuvassa oikealla) esimerkillänsä Tanjan kertomaan.

Tytöt kertovat kuitenkin, että ovat oppineet tämän puolen vuoden aikana paljon asioita, joista tärkeimpänä he näkevät opiskelutekniikan oppimisen.

— Vaikkakin oppimista tälläkin saralla on paljon, tytöt tähdentävät lopuksi.

Jatkokoulutus tai työhön lähteminen kurssin päätyttyä on vielä avoinna lähes jokaiselle oppilaalle, he haluavat käydä asian kerrallaan ja katsoa sitten, vaikkakin tulevaisuuden suhteen on loisteliaita unelmia jokaisella. Lukijoina haluamme rohkaista teitä jokaista, johon opettajannekin yhtyvät: kaikki on mahdollista sille, joka on valmis tekemään unelmiensa eteen työtä.

Teksti ja kuva: Mertsi Ärling

<-- Romano Boodos / Artikkeleita
  
<-- Romano Mission etusivulle