|

|
Opetushallituksen
valtakunnallinen romanilasten koulunkäyntiä tukeva
perusopetusprojekti käynnistynyt
|
|
|
Opetushallituksen Romaniväestön
koulutusyksikkö on aloittanut valtakunnallisen romanilasten koulunkäyntiä
kartoittavan ja tukevan perusopetusprojektin. 2-3-vuotiseen projektiin on
saatu rahoitus opetusministeriöltä jo viime vuoden lopulla, jolloin
aloitettiin projektin suunnittelu. Suunnitteluryhmä on edistynyt
työssään hyvin ja nyt projektiin on työllistetty kahdeksan
kenttätyötekijää. Tavoitteena on saada 10 henkilöä työllistettyä,
jotta projekti etenisi samanaikaisesti kautta koko Suomen.
Lääninhallitukset ovat kiitettävästi ottaneet kantaa projektin
toteuttamiseen tarjoamalla mm. työtiloja kenttä-työtekijöille.
Yhteistyöstä lääninhallitusten kanssa onkin hyviä kokemuksia jo
aiemmilta vuosilta.
Perusopetusprojektin tavoitteena on selvittää romanilasten tilannetta
päivähoidon, esiopetuksen ja koulunkäynnin osalta. Selvitys antaa
kokonaisvaltaisemman kuvan romanilasten koulunkäynnin vaikeuksien syistä
ja toisaalta onnistumisen eväistä. Mahdollisuus osallistua romanikielen
opetukseen on myös selvityksen alla, jotta saadaan perusteita
opettajankoulutuksen kehittämiselle, samalla kun opetuksen saatavuutta
kaikille halukkaille parannetaan.
Projektin yhtenä tavoitteena on tiedotuksen lisääminen kouluille
romanikulttuurista. Monista kouluista puuttuu edelleenkin tarvittavaa tietoa
romanikulttuurista. Tehokkaalla tiedottamisella kulttuurista ja niistä
hyväksi todetuista käytännöistä, joita kunnissa on käytetty lasten
koulunkäynnin edistämiseksi pyritään vaikuttamaan lasten syrjäytymisen
ehkäisyyn koulumaailmasta. Projektin työntekijöitä on koulutettu ja
koulutetaan Opetushallituksessa kaksi neljän päivän koulutusjaksoa ja
siitä eteenpäin koulutuspäivillä koko projektin ajan. Tammikuun lopulla
käytiin läpi päivähoidon, esiopetuksen ja perusopetuksen
lainsäädäntöä, tietosuojaa, kenttätyötekijöiden toimenkuvaa ja
projektin etenemistä. Helmikuun ensimmäisellä viikolla perehdytään
erityistarpeessa olevien lasten oikeuksiin ja mahdollisuuksiin sekä
tehdään oman alueen toiminta-suunnitelmat.
Projekti tulee myös lähestymään romani-vanhempia. Paikallistasolla
romaniyhdistyksiä ja vanhempia pyritään aktivoimaan toimimaan oman
alueensa nuorten ja lasten hyväksi. Romanilapset ja -nuoret kaipaavat
lisää paikallista toimintaa iltapäiväkerhojen ja vapaa-ajan toiminnan
muodossa jaksaakseen käydä koulua ja kehittyäkseen tasa-arvoisiksi
yhteiskunnan jäseniksi.
Romanivanhempien ja koululaisten mielipiteet ja kokemukset koulunkäynnistä
halutaan myöskin saada selvitettyä, jotta saataisiin aikaan keskustelua
kodin ja koulun välille. Tällä hetkellä monet koulut ja romanivanhemmat
kokevat kodin kulttuurin, kotikasvatuksen ja koulun kulttuurin olevan
ristiriidassa toisiaan vastaan, vaikka lasten edun kannalta kaikkien
pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja osallistua nuoren tukemiseen yhdessä ja
kokonaisvaltaisesti. Toki muunlaisia, hyviä kokemuksia on ja niistä
haluaisimme ottaa mallia ja saattaa niitä muidenkin tietoon ja käyttöön.
Kenttätyötekijämme tulevat lähestymään sekä kouluja että vanhempia
projektin tavoitteiden saavuttamiseksi.
Hyvät romanivanhemmat!
Pyydämme kiinnostusta ja yhteistyötä yhteiselle asiallemme. Lapsissa ja
nuorissa on meidän tulevaisuutemme. Vanhempina meillä on jo kokemusta ja
tietoa siitä mitä elämä kovimmillaan voi olla, siinä olemme viisaita.
Lapsillemme toivoisimme parempaa ja helpompaa elämää. Koulutus antaa
siihen mahdollisuuden. Luokaamme yhdessä parempaa tulevaisuutta
muokkaamalla koulun suvaitsevammaksi lisäämällä yhteistyötä kouluun
päin osallistumalla ja olemalla itse aktiivisesti mukana tukemassa nuorten
koulunkäyntiä.
Romaniväestön koulutusyksikkö
<-- Romano Mission
etusivulle
|
|
|