Pääkaupunkiseudun romanivanhukset ovat kokoontuneet yhteen jo kahdeksan vuoden ajan. Roosa Maria Åkerlund aloitti kerhotoiminnan vanhuksille Vantaalla. Pian sen jälkeen kerhotoiminta siirtyi Helsingin puolelle. Romano Missio sekä Helsingin seurakuntayhtymä ovat vastanneet kerhotoiminnan
taloudesta. Vanhusten arvostus Roosan työpanokseen kerhotoiminnassa on silmin nähtävissä.

Viime kesänä romanivanhustenleiri järjestettiin Sipoon Kuntokalliossa. Kuvassa vasemmalta lukien: Marita Verho, Roosa Maria Åkerlund, Taisto Nyman, Orvokki Nyman, Hilja Nyman, Vappu Hedman. Vasemmalta alhaalta Saga Valerius, Alinda Asp, Sigri Hedman, Orvokki Helmi Kuvassa vain osa kerholaisista. - kuva Elina Julin.
 

Roosan aisaparina on uskollisesti toiminut seurakuntayhtymästä diakoni Anja Ollila. Anja tekee työtään sydämellään. Sen ovat vanhukset havainneet, samoin me muut lähellä olevat. Vanhukset ovat erittäin aktiivisia kerhossa kävijöitä. Kerholaisissa on tietty vakioporukka, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen saapua paikalla ja innolla osallistuvat kerhotoimintaan. Osa tulee kerhoon, kun
vointi on riittävän hyvä.

Kerhossa on välitön ja mukava tunnelma. Siellä jutellaan kahvikupin ääressä, kerrotaan kuulumisia ja tuodaan terveisiä. Matkoilta hauskoja muistoja
Keräsin tässä taannoin ”mummojen” muisteloita elämän varrelta. Muistelot eivät tällä kertaa liittyneet kerhoon, vaan muistot vievät meidät mukanaan kauas, kauas vieraille maille.

Sikri Hedman kertoili, kuinka hän yhdessä Kaisa Ärlingin ja Vieno Palmin kanssa oli ollut Syyriassa. Matka oli yllätyksiä täynnä. Yhtenä päivänä he istuivat
kaikessa rauhassa taksissa ja niin vain kävi, että siinä taksissa heidät ryöstettiin. Sikri jatkoi naurussa suin, kuinka he illalla olivat nakkikioskilla, ja nälkä oli kova. He olivat koko päivän kierrelleet ristiin rastiin kaupunkia. Vieno
toimi heidän kompassinaan. Nakkikioskilla Sikri oli juuri saanut annoksen käteensä ja oli haukkaamassa siitä, kun joku lapsi juoksi hänen ohitseen ja nappasi Sikrin kädestä ruoka-annoksen. Ei naurulla ollut rajaa, kun nälkäiset ja
väsyneet naiset tajusivat tilanteen.

Sandra Nyman kertoi, kuinka naapurin lottovoitto kyyditsi hänet Kreikkaan. Naapuri oli pyytänyt Sandraa kanssaan Kreikan matkalle. Sandra sanoi naapurille, ettei hänellä ollut varoja matkaan. Naapuri lupasi maksaa Sandran matkan, jos vain hän lähtisi mukaan. Paikan päällä Sandra halusi mennä tapaamaan paikallisia romaneita, jotka Sandra erotti hyvin Kreikan katukuvasta, mutta heitä varoitettiin, että turvallisuussyistä sinne ei ollut
hyvä mennä.

Roosa Åkerlund kertoi, kuinka he erään kerran olivat romaniryhmänä matkalla
Kasablankoon. He tekivät matkaa kahdella autolla ja lähtivät eräänä aamuna ajamaan satojen kilometrien päähän toiseen kaupunkiin. Matkalla autot eksyivät toisistaan, ja toisessa autossa oli heidän kaikkien passit. Autossa, jossa ei ollut passeja, tunnelma oli aika tukala ja jännittynyt. Mutta kun he saapuivat kaupunkiin, liikennevaloissa autot olivatkin yllättäen vierekkäin. Ei voinut sanoin kuvata sitä helpotuksen tunnetta, kun he näkivät toinen toisensa. Roosa totesi
vakavana, että oli suuri Jumalan teko ja ihme, että he tapasivat liikennevaloissa
toisensa. Olisi ollut mahdottomuus isossa tuntemattomassa kaupungissa löytää
toisensa ilman minkäänlaisia yhteystietoja.

Mielenkiintoiset matkakertomukset jatkuivat. Hyvillä mielillä erosimme toisistamme ja sovimme, että taas ensi kuussa tavataan oman kerhon merkeissä.


Tuula Nyman


 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit