Ihmisen itsetunnon peruspohja luodaan jo varhaisessa vaiheessa. Lapsuusiässä rakennetulla itsetunnolla on suuri merkitys aikuisiän elämänhallinnassa ja valinnoissa. Ei ole yhdentekevää, mitä elämäneväitä vanhempina annamme lapsillemme. Lastensuojelujärjestönä Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa Romano Boodos -lehden välityksellä tarjota vanhemmille tietoa ja rohkaisua tärkeässä ja vaativassa lastenkasvatustehtävässä.

Lapsi tarvitsee äitiä ja isää joka päivä kehittyäkseen tasapainoiseksi, tasapainoiseksi aikuiseksi, joka selviytyy elämästään hyvin.
 

Itsetunnolla voidaan tarkoittaa ja ymmärtää vähän eri asioita eri yhteyksissä.
Tässä yhteydessä lapsen hyvällä itsetunnolla tarkoitetaan lapsen myönteistä ja totuudenmukaista käsitystä itsestään, omista ominaisuuksistaan ja taidoistaan. Itsetunto on siis itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä.

Itsetunto kehittyy koko elämän ajan, vielä aikuisenakin. Joillain kehitysvaiheilla ajatellaan olevan erityinen yhteys itsetunnon laatuun ja sävyyn. Tärkeitä kehitysvaiheita ovat ainakin lapsen varhaisvaiheet, 2-3 vuoden ikään ajoittuva
tahtomisen harjoitteluvaihe ja nuoruus.

Itsetunnon juuret vauvaiässä

Pienen lapsen mielikuvat omasta itsestään ovat vahvasti yhteydessä hänen vanhemmiltaan saamaansa hoivan kokemukseen. Vanhempi voi varhaisten,
ensimmäisten kuukausien aikana antaa lapselleen hyvän perustan myönteisen itsetunnon kehittymiselle. Vanhempi viestittää katsekontaktillaan, ilmeillään, kosketuksellaan ja äänenpainoillaan lapselle, että tämä on arvokas ja vanhemmalle mielihyvää tuottava.

Vanhempi tyydyttää lapsen perustarpeet, syöttää, säätelee lepoa ja valveilla oloa ja suojelee lasta kaikelta sellaiselta, mikä olisi hänelle vielä liian vaikeaa kokea. Lapselle syntyy luottavainen olo, kokemus siitä, että häntä ei jätetä yksin ja hän saa turvaa.

Tutustumalla vauvansa temperamenttiin ja rytmiin vanhempi voi parhaiten auttaa
vauvaansa purkamaan jännitteitä, joita nälkä, väsymys tai vaikka vatsan nipistelyt aiheuttavat. Tutustuminen tapahtuu vähitellen. Jos vauva itkee paljon, eikä uni- ja ruokailurytmiä löydy, vanhemman voi olla vaikeaa jaksaa olla myönteinen ja luottavainen. Yleensä vanhempi kuitenkin löytää yhteisen rytmin, joka sopii juuri hänelle ja vauvalle, juuri siihen perheeseen.

Lapsi kehittyy yhteydessä toisiin ihmisiin

Vähitellen lapselle kehittyy pysyvämpiä muisti- ja mielikuvia läheisistä hoitajistaan ja itsestään. Lapsen kokemusmaailma rikastuu entisestään, kun uudet tilanteet ja uudet ihmiset antavat mahdollisuuden harjoitella millä tavoin lapsen kannattaa käyttäytyä ja olla suhteessa toisiin ihmisiin. Itsetunnon kehitys
saa uusia virikkeitä ja sysäyksiä.

Erilaisissa tilanteissa ja eri henkilöiden kanssa lapselle kehittyy joustavia taitoja ja hänestä tulee entistä aktiivisemmin ympäristöön vaikuttava yksilö. Koko lapsuuden ajan vanhemmat ovat kuitenkin merkityksellisimpiä ihmisiä. Heiltä saadaan syvimmät ja pysyvimmät kokemukset siitä, minkälainen minun tulee olla saadakseni vanhempieni huolenpidon ja hyväksynnän.

Lapsen kehityksen ulkoiset piirteet on helppo havaita: hän oppii uusia, aina vaativampia taitoja, kuten konttaamaan, kävelemään, juoksemaan, pyöräilemään tai hyppäämään voltteja trampoliinilla. Lapsi kasvaa pituutta ja muuttuu ulkoiselta olemukseltaan vauvasta pikkulapseksi ja edelleen leikki-ikäiseksi, sitten koululaiseksi. Itsetunnon kehittymistä ei voi mitata eikä silmällä havaita, mutta tämä psyykkinen osa-alue kehittyy myös vähitellen.

Palaute oman minän rakennusainetta

Lapsi vaikuttaa ympäristöönsä ja saa jatkuvasti palautetta. Lapsi tarvitsee tätä palautetta oman minän rakennusaineiksi. Vanhemmat innostuvat joistain
lapsen toimista, iloitsevat ja kannustavat lasta. Ja taas päinvastoin, kun lapsi toimii epäsuotavalla tavalla, vanhemmat jättävät asian huomiotta tai toruvat lasta.

Joskus palaute kohdistuu lapsen toimintaan, esimerkiksi vanhempi iloitsee lapsen onnistumisesta kun tämä syö itse lusikalla. Joskus palaute taas
kohdistuu tunteisiin, kun lapsi esimerkiksi pelkää jotain, ja vanhempi tarjoaa turvaa ja lohdutusta. Tai kun lapsi kiukkuaa, vanhempi ymmärtää lapsen olevan väsynyt, ei hermostu itse, vaan rauhoittelee lapsen nukkumaan. Nämä vasteparit lapsen toiminta ja vanhemman palaute sekä lapsen tunne ja vanhemman tunne sisäistyvät vähitellen osaksi lapsen minää.

Varttuessaan lapsi ei tarvitsekaan vanhemman jatkuvaa palautetta, koska hän voi muistinsa ja päättelykykynsä varassa kehittää palautteen osittain itse. ”Minä pesin itse hampaat, olenpas minä taitava”. ”Pimeässä sängyssä on vähän pelottavaa, mutta ei pelko ole vaarallista, olen ihan turvassa”. Monet leikit muistuttavat lapsen omia kokemuksia, lapsi voi nuhdella tottelematonta nukkea
tai olla peloton ritari, joka suojelee pienempää sisarta.

Vanhempi elää lapsen mielessä

Lapsi sisäistää mielikuvan vanhemmastaan osaksi omaa minää. Siihen, minkälaisen vanhemman mielikuvan lapsi sisäistää, vaikuttaa vanhemman
ja lapsen vuorovaikutuksen laatu sekä lapsen kokemus tai tulkinta tilanteesta. Lapsen tulkintaan puolestaan vaikuttaa hänen persoonallisuutensa ja kaikki aikaisemmat kokemukset.

Itsetunnon kannalta olisi toivottavaa, että mielikuva vanhemmasta olisi turvallinen, lohduttava ja kannustava, rakastava ja hellä. Silloin lapsi kokee voivansa luottaa itseensä, hän uskaltaa toimia ja kokeilla erilaisia asioita pelkäämättä liikaa että on tuhma tai toimii väärin.

Aikuisenakin sellainen itsetunto, jonka perustana ovat totuudenmukainen näkemys itsestä sekä toisten aito kunnioittaminen, on hyödyllinen ja
tavoittelemisen arvoinen.

Turvallisuutta lapselle luovat myös hänen vähitellen sisäistämät säännöt siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Koska toiset lapset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan vilkkaampia ja omaehtoisempia, heidän kanssaan vanhemmat tarvitsevat ehdottomampia rajoja. Jos lapsi saa toteuttaa täydellisesti mielihalujaan ilman rajoja, lapsen itsetunto voi kehittyä epätodenmukaiseksi. Lapsen on koettava sopivassa määrin pettymyksiä, jotta hänelle kehittyy kyky sietää kielteisiäkin tunteita.

Ketään ei saa satuttaa tahallaan

Lapsen on myös opittava jo varhain kunnioittamaan toisia ihmisiä: ketään ei saa tahallaan satuttaa eikä kiusata. Ja vielä sekin turhauttava kokemus on
koettava ja opittava, että jos tahtoo jotain saada, sen eteen joutuu ponnistelemaan. Valitettavasti aikuisen, joka ei ole sisäistänyt näitä asioita jo lapsena, voi olla vaikeaa nähdä toiset ihmiset todellisina ja arvokkaina. Oma käyttäytyminen voi olla itsekeskeistä, rajatonta ja piittaamatonta. Onnen tavoittelu voi olla lyhytnäköistä: ”kaikki minulle heti ilman ponnisteluja”.

Tällaisella itsetunnolla varustetun vanhemman voi olla vaikeaa nähdä lapsensa itsestään erillisenä yksilönä, jolla on omat äidin tai isän piirteistä poikkeavat ominaisuudet ja tarpeet. Vanhempi ei oikein kykene olemaan lastaan varten
saatavilla ja olemassa, vaan tilanne kääntyy päinvastoin: lapsen tehtäväksi tulee tyydyttää vanhemman tarpeita.

Lapsi voi sisäistää myös hyvin ankaran ja mitätöivän vanhemman osaksi itsetuntoaan. Näin voi tapahtua esim. silloin, jos lapsi saa toistuvasti tuntea että
ei osaa tai toimii väärin.

Jos lapsi on persoonaltaan ja temperamentiltaan ujo ja herkkä, vanhemman on oltava herkkänä, ettei lapsen toimintayllykkeitä mitätöidä tai lasta kielletä liian ankarasti. Lapsi voi silloin olla liian huolestunut, onko hän tarpeeksi kiltti ja arvokas ja toimiiko oikein. Tällöin lapsen voi olla myöhemminkin, esimerkiksi murrosiässä, vaikeaa erottaa todellisia, itselleen tärkeitä asioita toisten tarpeista.

Itsetunto kehittyy vähitellen

Ihmisen itsetunto kehittyy vähitellen, eivätkä pienet kolhut suista ketään raiteilta. Sen sijaan on olemassa riskitilanteita, joihin ei toivoisi yhdenkään lapsen joutuvan. Erityisen haitallista lapsen kehitykselle on vanhempien väkivaltaisuus,
joka voi olla henkistä tai ruumiillista. Ruumiillinen väkivalta, kuten lapsen läimäyttäminen, piiskaaminen tai seksuaalissävytteinen koskeminen, pitää aina sisällään myös henkistä väkivaltaa.

Valitettavasti vanhemman mielenterveysongelmat, kuten vakava masennus, psykoottisuus tai vaikeat alkoholiongelmat vievät monen vanhemman mahdollisuuden toteuttaa tasapainoista vanhemmuutta ja aiheuttavat useissa perheissä lasten itsetunnon kehitykselle traumaattisia seurauksia.

Väkivaltaa ja laiminlyöntiä kokenut lapsi on pelokas ja ahdistunut, itsetuntoa leimaa syvä häpeän ja arvottomuuden kokemus. Ikävät kokemukset voivat muuttua itseinhoksi tai toisten satuttamiseksi. Silloin lapsi on sisäistänyt ajatuksen: väkivaltaisuus kuuluu osaksi normaalia kanssakäymistä ja minulla on oikeus satuttaa itseäni ja toisia.

Vanhemman oma jaksaminen

Jotta vanhempi jaksaisi hoitaa lapsensa perustarpeet ja olla vielä herkkänä tämän tunteille, vanhemman on voitava itse hyvin. Vanhemman oma jaksaminen
ja hänen mahdollisuutensa toimia tasapainoisena, myönteisenä peilinä lapselle
kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Tutkimusten mukaan lapselle syntyvä kokemus itsestään, itsetunnon perusta, vastaa hyvin pitkälle ympäristön tapaa kohdella
häntä.

Vanhemmaksi tulo mullistaa sekä äidin että isän kokemusmaailman. Vanhempi kokee jatkuvan vastuun uudesta ihmisestä usein yllättävänkin raskaaksi. Lapsi voi olla erilainen kuin vanhempi oli kuvitellut. Hän voi olla itkuinen ja vaikeasti
tyynnyteltävissä.

Elämän muutos voi tuntua järisyttävältä. Miten ihmeessä voi jaksaa koko päivän, ellei saa nukkua yöllä tarpeeksi? Miten sietää jatkuvaa huolta lapsen hyvinvoinnista? Eikö enää voikaan tehdä mitään itselle tärkeää asiaa rauhassa ja loppuun saakka? Parisuhde tasapainoilee muutoksen keskellä. Missä on kaikki kahden aikuisen läheisyys? Minne katosi erotiikka?

Asiat eivät ole mustavalkoisia sillä tavoin, että vauvan syntymän jälkeen kaikki olisi pelkkää ihanuutta tai toisaalta synkkyyttä. Yhden päivän aikana vanhempi voi käydä läpi koko tunneskaalan onnesta ja ylpeydestä pettymykseen ja
kiukkuun.

Itsestään huolehtiminen tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Joidenkin on lähdettävä hyvin kaukaa omasta lapsuudestaan saakka etsimään perustaa vanhemmuudelleen. Lähes kaikki vanhemmiksi tulleet miettivät ja muistelevat uudella tavalla omia lapsuuden kokemuksiaan. Tahdonko olla samanlainen
kuin äitini tai isäni?

Jos oma lapsuus on ollut turvallinen ja vanhemmalla on hyviä muistoja ja kokemuksia, hän usein luottaa itseensä vanhempana. Kun on itse saanut
rakkautta ja arvostusta osakseen, sitä on helpompi antaa myös toiselle. Ja yleensä tasapainoisilla ja rakastavilla vanhemmilla on onnellisia ja hyvällä
itsetunnolla varustettuja lapsia.

Omat huonot kokemukset käsiteltävä

Vanhemmuuteen startataan myös vaikeammista oloista. Vanhempi voi yllättyä siitä, miten yhtäkkiä omat lapsuudessa koetut hylkäämisen muistot tai
pelottavat tilanteet nousevat mieleen.

Jos vanhempi pelkää, ettei hän menneisyytensä kokemusten vuoksi kykene turvaamaan lapsensa omanarvontunnon kehittymistä, kannattaa asian äärelle
pysähtyä. Näin on esimerkiksi, jos vanhempi on joutunut kokemaan psyykkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa lapsuuden kodissaan. Silloin voi olla hyödyllistä pohtia lapsuudenkokemuksiaan yksin, puolison, ystävän tai neuvolan
terveydenhoitajan tai psykologin kanssa.

Vanhempi voi onneksi tehdä tietoisia päätöksiä siitä, ettei siirrä joitain lapsuudessaan kokemia ikäviä asioita sellaisenaan vanhemmuuteensa.

Vanhemman on kehitettävä itsetuntoonsa uusi alue: minä äitinä tai minä isänä. On selvää, että aluksi jokainen tuntee epävarmuutta. Ohjeita saa paljon
ja ne voivat olla ristiriitaisia. Mitä minä saan tehdä lapseni kanssa? Mikä on lapselleni parasta?


Kirjoitus on koottu Mannerheimin
lastensuojeluliiton internet-sivuilta
”onni löytyy arjesta”
 
 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit