Riikka Tanner – Tuula Lind: Käheä-ääninen tyttö. Kaalengo tsaj. 287 s. Tammi 2009. Romanihistoriaan perehtynyt Panu Pulma punnitsi Helsingin Sanomien kaikin puolin kiittävässä arviossa Käheä-äänisen tytön myös historiantutkimuksen kannalta merkittäväksi, sillä kirja tuo uutta  tietoa erityisesti sodanjälkeisistä oloista. Pulman sanoin: ”Aikaisempi historiantutkimus ei ole havainnut, miten systemaattisesti säännöstely-, poliisi- ja työvoimaviranomaiset rekisteröivät Suomen romanit ja miten tiiviissä yhteistyössä romaneita epäiltiin ja seurattiin.”

Kun kirjassa on noin paljon uutta alan erikoistuntijalle, jää vain arvattavaksi, miten paljon uutta tietoa kirja sisältää kaltaiselleni sivustaseuraajalle.
Kirjassa lomittuvat yleinen ja yksityinen taso, makro ja mikro. Yleisellä tasolla käsitellään Suomen romanien oloja ja tapoja viime vuosisadalla, lähemmin
seurataan erään Karjalan kannakselle asettuneen romanisukuhaaran – Säkkijärven Åkerlundien – kohtelua ja kohtaloita, joihin kietoutuu yksityisin taso, Tuula Lindin tarina.

Jos on mustalaisia historian sivu Suomessa syrjitty, Kannaksella heillä oli verrattain vakaat olot. Siellä mustalaisten erikoistaidoille oli vakiintuneet
markkinat. Sitä kohtalokkaampi oli evakuointi. Silloin heiltä vietiin kaikki, eikä
korvaukseksi herunut käytännössä mitään verrattuna  esimerkiksi muuhun siirtoväkeen. Evakkomustalaiset putosivat kaksinkertaiseen paarialoukkuun.

Tämän päälle tuli viranomaisten vaino ja järjestelmällinen pyrkimys sulauttaa romanien tulevat sukupolvet valtaväestöön. Lapset otettiin huostaan ja temmattiin juuriltaan tarkoitusta varten perustettuihin erityislastenkoteihin (sen sijaan, että koko romaniväestölle olisi tarjottu sosiaalisesti elinkelpoiset ja inhimilliset puitteet). Tästä nollapisteestä alkaa vuonna 1952 syntyneen Tuulan selviytymistarina.

Tätä taustaa vasten tulee ymmärrettävämmäksi sinänsä vaikeasti avautuva romanien perinteinen puolustuskeino sortoa vastaan. Paha maailma pidetään loitolla käpertymällä valtakulttuurista jyrkästi erottautuvaan tapakulttuuriin, jota leimaavat ankarat kiellot ja fundamentalistiset pakot. Kirjasta välittyy selkeästi, millaisen repeämän ja hajaannuksen perinteiseen romanikulttuuriin sodanjälkeinen politiikka sai aikaan.

Suomi ja maailma ovat muuttuneet puolessa vuosisadassa. Valkolaisten Suomikaan ei ole enää maatalousvaltainen yhtenäiskulttuuri eivätkä mustalaiset
enää vietä kiertävää leirielämää. Siksi on luultavaa, että romanienkin tiukassa tapakulttuurissa on vähitellen tapahtumassa joustoa ja luonnollista lähenemistä, erityisesti koulutuksen ja muun arkisen kanssakäymisen kautta.

Käheä-ääninen tyttö on hyvin kirjoitettu ja onnistuneesti rakennettu. Jotenkin mieleen tuli Norman Mailerin klassikko Yön armeijat, jossa on kiehtovasti yhdistetty tietyn historian kuvaamiseen kaksi lähestymistapaa, ”historia romaanina ja romaani historiana”, kuten Mailerin teoksen alaotsikko kuuluu.

Tuulan oma ääni sekä mustalaisten historian vaiheiden ja tapojen kuvaus ja niihin sisältyvät kriisit ja murrokset lomittuvat Tannerin ja Lindin kirjassa hienoksi kertomukseksi. Ja ikään kuin soolona tästä kuoroteoksesta kohoaa käheä ääni kaikkien kuuluville, joilla on sydäntä kuunnella.

Anssi Sinnemäki

Kirjoittaja on 61-vuotias filosofian maisteri ja kirjallisuuskriitikko, jolta
on viimeksi ilmestynyt teos Pyhät paikat ja muita kirjoituksia (2007).

 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit