Presidentti Tarja Halonen puhui Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle 24. päivä tammikuuta. Puhe käsitteli Eurooppalaisen yhteistyön ja demokratian kehittämistä sekä vähemmistöjen ja naisten asemaa. Presidentti on tunnettu siitä, että hän ottaa vahvasti kantaa ihmisoikeuksien ja eritoten vähemmistöoikeuksien kehittämisen puolesta. Myös Euroopan neuvosto totesi vastaanottopuheessaan hänen olevan ihmisoikeuksien tarkkailun äiti. Romanikysymyksissä hän on eräs vahvimmin Euroopan romaneiden aseman kehittämistä ajanut poIiitikko kautta aikojen.
 
Jo 1990-luvun alusta lähtien hän on kansainvälisillä foorumeilla pitämissään puheissa nostanut säännöllisesti esiin romaniväestön heikon ihmisoikeusaseman, syrjinnän ja sosiaalistaloudellisen eriarvoisuuden eli köyhyyden ja syrjäytymisen. Hänen Euroopan neuvostossa pitämänsä puhe herätti huomiota tiedostusvälineissä niin meillä kuin laajemminkin Euroopassa. Valitettavasti tiedotusvälineiden uutiset ovat usein hyvin lyhyitä eri aiheista. Meillä radion, TV-uutisten ja lehdistön kommentit puheen johdosta keskittyivät nostamaan esiin puheessa mainitun keskeisimmän uudistusehdotuksen. Ehdotus oli: 
“Ehdotan vakavasti pohdittavaksi olisiko tarvetta perustaa myös romaneille jonkinlainen alueellinen edustuselin Euroopan tasolla, vaikka yhteiseurooppalaiset romanikäräjät”.

Tämä ehdotus oli kuitenkin puheen romaneita koskevan osuuden loppuhuipennus, joka jätettiin pohdittavaksi Euroopan päättäjille sekä romaneille. Tätä ehdotusta edelsi teksti, jota lainaan suoraan presidentin puheesta:

”Edustuksellinen demokratia antaa enemmistölle oikeuden tehdä kaikkia koskevia päätöksiä. Tämä oikeus tuo mukaan vastuun huolehtia vähemmistön asemasta. Enemmistön on myös otettava huomioon, että jokainen valtio on velvollinen takaamaan vähemmistöjen oikeuksien syrjimättömän toteutumisen. On erittäin tärkeää, että vähemmistöihin kuuluvat ihmiset itse osallistuvat päätöksentekoon.

Kaikissa Euroopan maissa esiintyy edelleen syrjintää monessa eri muodossa. Usein sen kohteena ovat vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset. Viime vuonna sekä Euroopan neuvosto että Euroopan unioni tekivät uraauurtavaa edistystä normatiivisella puolella syrjimättömyyden vahvistamiseksi. Uskon, että nyt hyväksytyt vahvemmat syrjintäkiellot tulevat ajan myötä kohentamaan Euroopan vähemmistöjen ihmisoikeustilannetta. Kiellot eivät yksin kuitenkaan riitä, meidän on vaikutettava myös positiivisilla toimenpiteillä eriarvoisuuden kaventamiseksi. Romanit ovat todellinen yleiseurooppalainen vähemmistö. Romanit eivät ole missään maassa enemmistönä eikä heitä näe usein avaintehtävissä tai vaikutusvaltaisissa ammateissa. Siksi romaneilla on hyvin vähän puolestapuhujia. 

Meidän on todella korkea aika tarttua vahvasti romaneiden asemaan. Se on todellinen koetinkivi integroituvan Euroopan ihmisoikeuspolitiikalle. Ongelma ei ratkea joukkomaastamuutolla eikä edes assimilaatiolla. Päämääränä on oltava romanien ihmisoikeuksien, mukaan lukien vähemmistöoikeuksien, toteutuminen jokaisessa Euroopan maassa. Romaneiden syrjintään syyllistyvät sekä yksityiset että virallisetkin tahot. Romaneita syrjitään hyvin yleisesti heidän hakiessaan asuntoa tai työtä. Monet heistä ovat joutuneet kokemaan syntyperänsä vuoksi väki-valtaa. On erittäin tärkeää, että sekä poliisi että tuomioistuinlaitos suhtautuvat erittäin vakavasti näihin tapauksiin.

Koulutusjärjestelmässä esiintyvä eriarvoisuus uhkaa istuttaa tämän päivän ongelmat myös seuraavalle sukupolvelle. On erinomainen asia, että useamman maan lainsäädäntö on uudistettu. Mutta kansainväliset sopimukset velvoittavat hallituksia edistämään aktiivisesti ihmisoikeuksien syrjimätöntä toteutumista käytännössä. Vähemmistöille on hallinnon eri tasoilla taattava mahdollisuus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Vähemmistöjen omista edustajista ja hallinnon edustajista kootut neuvottelukunnat on monessa maassa todettu tehokkaiksi tavoiksi tuoda vähemmistöjen näkemykset päättäjien käyttöön. Voin myös omasta kokemuksestani vahvistaa sen, sillä Suomessa on luotu tällaisia neuvoa antavia elimiä sekä romani- että saamelaisasioissa. Vuonna 1956 perustettu Saamelaisneuvosto on nykyään yhteinen edustuksellinen elin saamelaisille Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa ja Venäjällä. Neuvoston nimittää saamelaiskongressi, joka kokoontuu kerran neljässä vuodessa. niissä kolmessa pohjoismaassa missä saamelaisia asuu - Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa - saamelaisilla on omat suhteellisilla vaaleilla valitut parlamenttinsa. Kokemukset alueellisesta edustus-elimestä saamelaisvähemmistölle ovat myönteisiä. Alueellinen elin tiivistää vähemmistön sisäistä vuorovaikutusta ja tehostaa sen edunvalvontaa kaikkien maiden päättäjien tietouteen. 

Tiedän, että Euroopan neuvostossa tehdään työtä romanien aseman parantamiseksi. Samoin ETYJ on tehostanut toimintaansa. Helsingin huippukokous vuonna 1999 antoi asialle uutta paino arvoa Euroopan unionissa. Mutta meidän tulee edelleen voimistaa yhteis-työtämme saadaksemme tuloksia aikaan. Ehdotan vakavasti pohdittavaksi olisiko tarvetta perustaa myös romaneille jonkinlainen alueellinen edustuselin Euroopan tasolla, vaikkapa yhteiseurooppalaiset romanikäräjät.” Edellä lainatusta presidentti Tarja Halosen puheesta käy selkeästi ilmi, että kyse ei suinkaan ole käräjistä oikeus-laitoksen osana. Presidentin puheen englanninkielisessä versiossa, joka tosiasiallisesti puhuttiin ei käytetty pohjoismaissa saamelaiskysymysten yhteydessä käytettyä saamelaiskäräjät sanaa, vaan termi oli ”con-sultative assembly eli neuvoa-antava kokous tai edustusto”

Romanit ovat yhteiseurooppalainen n. 8 -12 milj. kieli- ja kulttuurivähemmistö, jolla ei ole erillistä omaa kotimaata eikä useimmissa maissa minkäänlaista poliittista edustusta. Vuosisatojen saatossa romanit ovat olleen joko vainon ja syrjinnän tai sopeuttamispolitiikan kohde. Romaneiden omaa mielipidettä heitä koskevissa asioissa ei ole kysytty. Nyt tehty poliittinen avaus, valtionpäämiehemme toimesta, on rohkea haaste Euroopalle kohdata tämä unohdettu ja syrjäytynyt vähemmistö tasaveroisena neuvottelukumppanina saman pöydän äärellä ja antaa romaneiden osallistua oman asemansa asiantuntijoina heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja kehittämistyöhön.

Mitä tämä käytännössä merkitsee? Kuinka valitaan romaniedustajat eri maista? Kuinka pitkäksi aikaa ja mikä tämän edustuston virallinen asema tulee olemaan? Nämä ovat kysymyksiä, joita sekä valtionhallinnon eri maissa että romanien itsensä tulee pohtia ja kehittää yhteistyössä. Tavoitteena tulee kuitenkin nähdä romaniväestön oman osallistumisen mahdollistuminen.



Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri

Miranda Vuolasranta

<-- Romano Mission etusivulle