Kristfrid Gananderin mustalaiset - Osa II


Tuula Lindbergin kirjoittama essee on Kristfrid Gananderin tutkielmasta. Essee on tehty vuoden 1956 Virittäjä-lehdestä, joka oli Kotikielen Seuran Aikakauslehti. Kirjoituksen ensimmäinen osa julkaistiin numerossa 3/2002.

Lapset ja porsaat villavaipassa Koska Kristfrid Ganander kirjoitti kuvauksensa Tukholman ”Kauno-kirjallisuusakatemian herroille” hän korosti myös romaninaisten erikoisuutta ja omalaatuisuutta, joka itse asiassa oli varsin lähellä suomalaisen rahvaannaisen olemusta: ”Päässä heillä on kiedottuna liina tai jokin vanha tykkimyssy.” Mutta mustalaisnaisten tapa pitää hiuksensa riippumassa korvilla ja kasvoilla ei vastannut valtaväestön käytäntöä, jonka mukaan vain tytöt saivat kulkea hiukset auki, mutta naineiden naisten oli solmittava hiuksensa ja peitettävä päänsä. 1700-luvun lopulla romaninaiset käyttivät päällysvaatteenaan villavaippaa kuten muutkin rahvaannaiset, mutta he käyttivät sitä paljon monipuolisemmin. Vaippa oli heille ”samalla kertaa päällysnuttu, röijy ja saali, jopa kehtokin, jossa he kantavat ja riiputtavat lapsiaan ja porsaitaan sekä edessä että takana”. Sitä paitsi se oli kiinnitetty niin, että se jätti kädet vapaaksi, mikä olikin käytännöllistä.

Kristfrid Ganander (1741-1790). Kuva julkaistaan Rantsila-seuran luvalla (www.rantsila.fi/ganander).

Sen oli Ganander myös huomannut, että mustalaisnaiset kantoivat vaipassaan kaiken mahdollisen: ”Usein näkee, että mustalaisnaisella on selässä kaksi lasta ja juottoporsas sekä edessä pieni vauva. Samalla tämä vaippa on varastohuoneena eli aittana, mikäli naisella ei ole lapsia, sillä povelleen ja selkäänsä hän pistää niin juustoa, lihaa ja leipää kuin silakkaa, sianlihaa ja voitakin, villoja, pellavia ja riepuja, mitä vain käsiinsä saa”.

Naisen käsivarret olkapäihin olivat siis Gananderin aikaan paljaina. Tässä suhteessa romanikulttuuri on kahdessa sadassa vuodessa tullut huomattavasti tiukemmaksi. Nykyisin ei tule kuuloonkaan, että romaninainen näyttäisi käsivartensa muiden romanien nähden.

Gananderin mukaan romaninaisten hameet olivat raidalliset tai punaiset, sukat punaiset ja kengät suuret avonaiset korkokengät. Vanhoilla mustalaisvaimoilla oli vyötäisillä kaksi isoa nahkakukkaroa tai taskua, koska he olivat usein koko perheen rahastonhoitajia. Nämäkin romaninaisten asusteet vastasivat 1700-luvun jälkipuoliskon talonpoikaisnaisten vaatetusta.

Hevoskauppa oli jo 1700- luvun romanien elinkeino

”Kumpikin sukupuoli pitää viinasta ja väkijuomista sekä polttaa vahvasti ja usein tupakkaa, kuten lappalaiset ja Amerikan villit.” Gananderin ei ehkä olisi tarvinnut etsiä vertauskohtia Lapista ja Atlantin toiselta puolelta, sillä saman ajan suomalaisillekin maistui niin viina kuin tupakkakin.

Se, että romanit matkustivat lapsineen ja porsaineen talvella monien ryijyjen ja vällyjen alla savolaisreissä, ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sitä lienevät muut suomalaiset ihmetelleet, että kesällä mustalaisnaiset ratsastivat kantamuksineen hevosen selässä kuten miehetkin. – Tämä on jo toinen seikka, missä romanikulttuuri on nykypäiviin mennessä olennaisesti muuttunut: nykyään ei nainen saa edes astua ”hevosvehkeiden” yli saati sitten ratsastaa hevosella.
Gananderin aikaan ja vielä paljon myöhemminkin romanit liikkuivat kesäisin suurina joukkoina ja oleskelivat mieluimmin sisämaassa, missä virkavallan käsi ei ulottunut heihin yhtä helposti kuin rintamailla. He myös vierailivat väkisin metsäkylien yksinäisten talonpoikien luona, jotka eivät mahtaneet heille mitään, ja ottivat lupaa kysymättä kaiken mahdollisen.

Ganander totesi vielä, että mustalaisten elinkeinona oli ”vaelteleminen, valehteleminen, pettäminen, kädestä katsominen ja ennustaminen, varasteleminen, ryöstäminen ja kuljeskeleminen”, mitkä ilmeisesti vastasivat ihmisten ennakkoluuloja.

Hevoskauppa kuului jo 1700-luvulla romanien elinkeinoihin, ja Ganander tiesi heidän myyvän ja ostavan hevosia ainakin Loviisan, Hämeenlinnan, Turun ja etenkin Naantalin markkinoilla. Tappelukin lienee kuulunut heidän markkinatapoihinsa. Varsinkin Naantali oli oikea mustalaiskaupunki, jonne romaneja oli asettunut asumaan ja jonne jopa ”muuan sankarillinen piispatar” matkusti Gananderin mukaan saamaan huvitusta mustalaisten mellastelusta.
Vaikka Ganander kertookin mustalaisten kiertelevästä elämäntavasta, hän myöntää toisaalta, että romaneja oli asettunut asumaan Naantalin lisäksi monille muillekin paikkakunnille, kuten Ilmajoelle. Oli niitäkin mustalaisia, joilla oli pysyvä työpaikka, esim. jossakin rykmentissä tai salpietarikeittämössä.

Taltutetaan kristillisellä kasvatuksella

Pappina Ganander oli ymmärrettävästi huolissaan ihmisten siveellisyydestä ja sielun autuudesta. Hän näki mustalaisjoukon kasvavan, mutta ei ollut kuullut, että pareja olisi vihitty. Lapsiaan mustalaiset eivät tuoneet kirkkoon kastettaviksi, mutta kastoivat heidät itse upottamalla vauvat kokonaan kylmään veteen. Koska mustalaiset eivät tulleet kirkkoon, Ganander katsoi sen johtuvan siitä, ettei heillä ole mitään moraalia eikä siveysoppia.

Mustalaisten suullisesta perinteestä Ganander tiesi kertoa, että romaneilla oli omakielisiä lauluja ja viisuja, jotka muistuttivat suuresti venäläisiä lauluja. Näitä ”aarioitaan” he lauloivat matkoilla ja humalassa ollessaan oikein hauskalla tuulella. Silloin he myös tanssivat mustalaistanssia, karhu- ja jänistanssia, jotka olivat Gananderin mielestä varsin huvittavia katsella eikä hän millään lailla paheksunut näitä tapoja.

Tutkielmansa lopuksi Kristfrid Ganander teki päätelmän, että mustalaiset tulisi saada asettumaan määräpaikkaan, jotta heidät voitaisiin lappalaisten ja muiden pakanoiden tavoin käännyttää kristinuskoon ja opettaa heille uskonnon asioita. Näin heistä tulisi hyviä työmiehiä. Ganander suunnitteli romanien valistamista ja sopeuttamista yhteiskuntaan, jotta yleinen turvallisuus varmistuisi ja köyhä maamies, jolla muutenkin oli yllin kyllin kerjäläisiä kiusanaan, saisi mustalaisilta rauhan ja saisi pitää hiellä ja vaivalla hankkimansa elannon.
Kristfrid Gananderin kirjoituksen lopusta paistaa ”kehitysoptimismi”: hän oli täysin vakuuttunut siitä, että romanit taltutettaisiin, kuten aikoinaan suomalaisetkin oli taltutettu. Suomalaisetkin olivat villejä ja ryöstönhaluisia ja kierrelleet vallanpitäjien harmiksi, kunnes heidät käännytettiin kristinuskoon. ”Mustalaisethan ovat myös ihmisiä, ja heistä voi toivoa samaa, jos heitä opetetaan”, totesi Ganander hurskaasti.


LÄHTEET

Joki, J, Aulis. Kotikielen Seuran Aikakausilehti. Kuudeskymmenes vuosikerta, 1956,Helsinki

Lehtinen, Ildikó & Sihvo, Pirkko, Rahvaan puku. Museovirasto, Helsinki 1984.

Komiteamietintö 1955, n:o 7.

Romanit ja kirkko. Opas seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille. Kirkkohallitus/ KDYK, Helsinki 1999

Suonoja, Kyösti & Lindberg, Väinö, Romanipolitiikan Strategiat. Sosiaali-ja terveysministeriön selvityksiä 1999:9. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 1999.


 

<-- Romano Boodos / Artikkeleita
  
<-- Romano Mission etusivulle