48-vuotias sähköpyörätuolia käyttävä Valde on monelle tuttu näky kotikaupungissaan. Hän kokee olevansa monellakin tapaa erilainen. Vammainen romani, pyörätuolin vanki on monelle harvinainen näky. Valde ei ole antanut vammautumisensa haitata sen enempää liikkuvaa luonnettaan kuin itse elämää. Hän kyllä tietää, mitä on olla vähemmistö vähemmistössä. Pyörätuoli on tumma ja uljas ratsuni Valden lapsuutta ja nuoruutta ovat värittäneet pitkälle aikuisikään valkeat sairaaloiden seinät. Aikaan sisältyy paljon ikäviä muistoja, mutta myös naurua ja pojille ominaisia kolttosiakin. – Lapsuuttani on suuresti värittänyt sairaalaelämä, sillä olen joutunut viettämään suurimman osan elämääni erilaisissa sairaaloissa. Myös parhaimmat kaveri- ja ystävyyssuhteeni liittyvät sairaala-aikaan.

Valde toivoo, että voisi auttaa vähäosaisia romaneja ja perustaa heille hoitokodin. Hän näkee ympärillään kaltoin kohdeltuja romaneja, jotka elävät huonoissa oloissa.

– Aikoinaan pyörätuoliin jouduin lääkäreiden hoitovirheen takia. Hoitovirheen seurauksena tuli tetraplegia eli neliraajahalvaus. Vuosien saatossa virhe on kerryttänyt monia liitännäissairauksia ja ongelmia, joiden johdosta terveyden tilani on koko ajan huonontunut.

Valde kasvoi Keski-Suomessa vanhan karjalaismummon adoptiolapsena. Lapsuus oli rakkauden täyttämää aikaa. Keskisuomalaisessa kodissa oli
myös usein ohikulkevia romaniperheitä yövieraana.

Hyviä eväitä elämän tielle

– Pääväestöön kuuluvan karjalaismummo antoi minulle ja kaksosveljelleni peruskristillisen kasvatuksen, joka sisälsi monia hyviä eväitä elämän tielle. Vaikka suurimman osan opetuksesta olen vuosien kuluessa hukannut kurkusta alas, arvostan edelleen adoptioäitini lämmintä sydäntä. Vasta viime vuosina lapsuuden hyvät neuvot ja ohjeet ovat alkaneet palautua mieleeni.
– Luonamme kävi paljon myös ohikulkevia romaniperheitä, etenkin kesäisin. Näiden tutuksi tulleiden perheiden lasten kanssa joskus leikin, joskus en.
– Osa sekä romanivanhemmista että pääväestön äideistä ja isistä kielsi lapsiaan leikkimästä kanssani, koska olin erilainen. Nämä olivat niitä ensimmäisiä syrjimisen ja rasismin osoituksia minua kohtaan. Toisille syynä oli etninen taustani ja toisille vammaisuuteni.

Ostan markalla ja myyn kahdella

Sairaalakierteen keskellä Valde sai peruskoulunsa suoritettua loppuun, vaikkakin useassa eri oppilaitoksessa. Lapsuuden suuri haave tulla hyväksi
hevostenkasvattajaksi ja valmentajaksi pakostakin jäi vai haaveeksi pyörätuoliin sidotun nuorenmiehen elämässä. Monet isot taistelut viranomaisten
kanssa ovat jättäneet mieheen pysyvän jäljen: vammainen ei ole sama kuin vajaaälyinen.
– Lapsena sosiaali- ja terveyspalvelut kohdallani olivat puutteelliset. Päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt ehdottomasti se, kuinka huonosti viranomaiset kohtelivat minua. Minua puhuteltiin kuin vajaaälyistä tai ainakin
tosi tyhmää, vaikka pääni toimi ja toimii edelleen kuin veitsen terä.
– Oliko syynä romaniuteni vai vammaisuuteni? En tiedä. Luulen että molemmat. Eihän romani ja vielä vammainen romani voi ymmärtää asioita.
– Peruskoulun jälkeen minulla oli kiinnostusta lähteä opiskelemaan. Senhetkiset ongelmat ja terveydentilani vaihtelevuus söivät kuitenkin nuoresta miehestä motivaatiota. Palkallista työtä en ole varsinaisesti koskaan tehnyt. Meille romaneille tyypillistä myyntityötä olen kuitenkin tehnyt. Olen ostanut markalla ja myynyt kahdella. Olen pärjännytkin siinä aika hyvin.

Sisälläni virtaa tumma ja hehkuva veri

Valde koki nuoruudessaan voimakkaammin syrjinnän vaikutukset. Useimmiten syynä oli eritoten etninen tausta.
– Läpi elämänkaareni olen joutunut kohtaamaan kahdenlaista syrjintää ja rasismia. Joissakin tilanteissa se on kohdistunut siihen, että olen pyörätuolilla kulkeva, joissakin taas siihen, että olen romani. Ne ovat kasvattaneet minusta sen, mikä olen tänään.
– Eniten minua ovat satuttaneet oma yhteisöni ja toiset pyörätuolia käyttävät henkilöt. Olen kokenut kuuluvani vähemmistöön vähemmistön sisällä.
Vaikka olen tunnetasolla kasvattanut toleranssin syrjintään, kuitenkin se sattuu joka kerta.
– Onneksi asioissa on myös tapahtunut edistystä. Ihmiset ovat muuttuneet suvaitsevaisemmiksi. Ennakkoluulot ja pelot ovat vähentyneet tai ainakin
sivistyneet. Siitä huolimatta syrjintää tapahtuu mitä kummallisimmissa paikoissa ja mitä kummallisista syistä. Toisinaan ei tiedä, pitäisikö itkeä
vai nauraa.

Vammaisuudestaan ja tietynlaisista rajoitteistaan huolimatta Valdesta huokuu avoimuus ja voimakas temperamentti. Hän kokee itsessään olevan vahvuuden,
hyväsydämisyyden, olevan myös heikkous.
– Jos minulla olisi mahdollisuus, toteuttaisin yhden suurimmista unelmistani: perustaisin hoitokodin vähäosaisille romaneille. Näen ympärilläni useita kaltoin ja väärin kohdeltuja romaneja, jotka elävät huonoissa oloissa. Tahtoisin auttaa heitä.
– Minut tekee onnelliseksi se, kun näen jonkun ihmisen olevan sydämestään onnellinen.
– Elämäni paras asia ja kiitos on se, että olen päässyt ylös sängyn pohjalta. Pystyn liikkumaan sähköisen pyörätuolini avulla toisten ihmisten keskellä.
Voin olla sairaalan sijasta kotona rakkaan perheeni luona, iloitsee Valde.

Haastateltavan oikea nimi ei ole Valde. Hän ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään.

Teksti Mertsi Ärling
Kuva Vesa Aaltonen

 

<-- Romano Mission etusivulle

<-- Romano Boodos -artikkelit