Erilaisena erilaisten joukossa
|
|
|
| 48-vuotias
sähköpyörätuolia käyttävä Valde on monelle tuttu näky kotikaupungissaan.
Hän kokee olevansa monellakin tapaa erilainen.
Vammainen romani, pyörätuolin vanki on monelle
harvinainen näky. Valde ei ole antanut vammautumisensa haitata
sen enempää liikkuvaa luonnettaan kuin itse elämää. Hän kyllä tietää,
mitä on olla vähemmistö vähemmistössä.
Pyörätuoli on tumma ja uljas ratsuni
Valden lapsuutta ja nuoruutta ovat värittäneet
pitkälle aikuisikään valkeat sairaaloiden seinät. Aikaan sisältyy paljon
ikäviä muistoja, mutta myös naurua ja pojille ominaisia kolttosiakin.
– Lapsuuttani on suuresti värittänyt sairaalaelämä, sillä olen joutunut
viettämään suurimman osan elämääni erilaisissa sairaaloissa. Myös
parhaimmat kaveri- ja ystävyyssuhteeni liittyvät sairaala-aikaan. |
|

Valde toivoo, että voisi auttaa vähäosaisia romaneja
ja perustaa heille hoitokodin. Hän näkee ympärillään kaltoin kohdeltuja
romaneja, jotka elävät huonoissa oloissa.
|
– Aikoinaan pyörätuoliin jouduin lääkäreiden
hoitovirheen takia. Hoitovirheen seurauksena tuli tetraplegia eli
neliraajahalvaus. Vuosien saatossa virhe on kerryttänyt monia
liitännäissairauksia ja ongelmia, joiden johdosta terveyden tilani on koko
ajan huonontunut.
Valde kasvoi Keski-Suomessa vanhan karjalaismummon adoptiolapsena. Lapsuus
oli rakkauden täyttämää aikaa. Keskisuomalaisessa kodissa oli
myös usein ohikulkevia romaniperheitä yövieraana.
Hyviä eväitä elämän tielle
– Pääväestöön kuuluvan karjalaismummo antoi minulle ja
kaksosveljelleni peruskristillisen kasvatuksen, joka sisälsi monia hyviä
eväitä elämän tielle. Vaikka suurimman osan opetuksesta olen vuosien
kuluessa hukannut kurkusta alas, arvostan edelleen adoptioäitini lämmintä
sydäntä. Vasta viime vuosina lapsuuden hyvät neuvot ja ohjeet ovat alkaneet
palautua mieleeni.
– Luonamme kävi paljon myös ohikulkevia romaniperheitä, etenkin kesäisin.
Näiden tutuksi tulleiden perheiden lasten kanssa joskus leikin, joskus en.
– Osa sekä romanivanhemmista että pääväestön äideistä ja isistä kielsi
lapsiaan leikkimästä kanssani, koska olin erilainen. Nämä olivat niitä
ensimmäisiä syrjimisen ja rasismin osoituksia minua kohtaan. Toisille syynä
oli etninen taustani ja toisille vammaisuuteni.
Ostan markalla ja myyn kahdella
Sairaalakierteen keskellä Valde sai peruskoulunsa
suoritettua loppuun, vaikkakin useassa eri oppilaitoksessa. Lapsuuden suuri
haave tulla hyväksi
hevostenkasvattajaksi ja valmentajaksi pakostakin jäi vai haaveeksi
pyörätuoliin sidotun nuorenmiehen elämässä. Monet isot taistelut
viranomaisten
kanssa ovat jättäneet mieheen pysyvän jäljen: vammainen ei ole sama kuin
vajaaälyinen.
– Lapsena sosiaali- ja terveyspalvelut kohdallani olivat puutteelliset.
Päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt ehdottomasti se, kuinka huonosti
viranomaiset kohtelivat minua. Minua puhuteltiin kuin vajaaälyistä tai
ainakin
tosi tyhmää, vaikka pääni toimi ja toimii edelleen kuin veitsen terä.
– Oliko syynä romaniuteni vai vammaisuuteni? En tiedä. Luulen että molemmat.
Eihän romani ja vielä vammainen romani voi ymmärtää asioita.
– Peruskoulun jälkeen minulla oli kiinnostusta lähteä opiskelemaan.
Senhetkiset ongelmat ja terveydentilani vaihtelevuus söivät kuitenkin
nuoresta miehestä motivaatiota. Palkallista työtä en ole varsinaisesti
koskaan tehnyt. Meille romaneille tyypillistä myyntityötä olen kuitenkin
tehnyt. Olen ostanut markalla ja myynyt kahdella. Olen pärjännytkin siinä
aika hyvin.
Sisälläni virtaa tumma ja hehkuva veri
Valde koki nuoruudessaan voimakkaammin syrjinnän
vaikutukset. Useimmiten syynä oli eritoten etninen tausta.
– Läpi elämänkaareni olen joutunut kohtaamaan kahdenlaista syrjintää ja
rasismia. Joissakin tilanteissa se on kohdistunut siihen, että olen
pyörätuolilla kulkeva, joissakin taas siihen, että olen romani. Ne ovat
kasvattaneet minusta sen, mikä olen tänään.
– Eniten minua ovat satuttaneet oma yhteisöni ja toiset pyörätuolia
käyttävät henkilöt. Olen kokenut kuuluvani vähemmistöön vähemmistön sisällä.
Vaikka olen tunnetasolla kasvattanut toleranssin syrjintään, kuitenkin se
sattuu joka kerta.
– Onneksi asioissa on myös tapahtunut edistystä. Ihmiset ovat muuttuneet
suvaitsevaisemmiksi. Ennakkoluulot ja pelot ovat vähentyneet tai ainakin
sivistyneet. Siitä huolimatta syrjintää tapahtuu mitä kummallisimmissa
paikoissa ja mitä kummallisista syistä. Toisinaan ei tiedä, pitäisikö itkeä
vai nauraa.
Vammaisuudestaan ja tietynlaisista rajoitteistaan
huolimatta Valdesta huokuu avoimuus ja voimakas temperamentti. Hän kokee
itsessään olevan vahvuuden,
hyväsydämisyyden, olevan myös heikkous.
– Jos minulla olisi mahdollisuus, toteuttaisin yhden suurimmista
unelmistani: perustaisin hoitokodin vähäosaisille romaneille. Näen
ympärilläni useita kaltoin ja väärin kohdeltuja romaneja, jotka elävät
huonoissa oloissa. Tahtoisin auttaa heitä.
– Minut tekee onnelliseksi se, kun näen jonkun ihmisen olevan sydämestään
onnellinen.
– Elämäni paras asia ja kiitos on se, että olen päässyt ylös sängyn
pohjalta. Pystyn liikkumaan sähköisen pyörätuolini avulla toisten ihmisten
keskellä.
Voin olla sairaalan sijasta kotona rakkaan perheeni luona, iloitsee Valde.
Haastateltavan oikea nimi ei ole Valde. Hän ei halua esiintyä jutussa
oikealla nimellään.
Teksti Mertsi Ärling
Kuva Vesa Aaltonen
<-- Romano Mission
etusivulle
<-- Romano
Boodos -artikkelit
|