|

|
|

|
ROMANO MISSIO RY TÄYTTÄÄ 95 VUOTTA
Romano Missio täyttää tänä vuonna 95-vuotta. Se on pitkä
aika. Siihen mahtuu niin iloa kuin suruakin. Tässä artikkelissa käymme
läpi Romano Mission kehitystä ja toimintaa ja tapahtumia, joissa olemme
olleet mukana viimeisen viiden vuoden aikaväliltä, tästä päivästä
eilistä muistellen.
Vuosi 2001 on alkanut hyvin niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Suomen
talous porskuttaa eteenpäin ja "lippulaiva" Nokialla menee hyvin.
Vaikka noususuhdanne onkin taittunut laskuun on yhteiskunnalliset olosuhteet
hyvällä mallilla. Koulutus- ja työpaikkoja on kyetty luomaan entistä
enemmän ja osa näistä palveluista heijastuu myös romaniväestön
hyvinvointiin. Eurovalmistelut ovat loppusuoralla EU-maissa ja niin myös
Suomessa. Euroon siirtyminen aiheuttaa meille paljon päänvaivaa. Laskimet
ja ohjelmat pitää päivittää euroon. Kirjevaaka, frankeerauskone ja jopa
Romano Boodos -lehden ym. myyntiartikkelin hinnan muuttaminen euroiksi
aiheuttaa lisätyötä keskustoimiston työntekijöille.

|
|
Kuvassa
päihdehoitotyön kehittämisprojektin sekä ohjausryhmän väkeä. |
Romano Mission taloudellinen ja henkinen
tila on vakaa. Henkinen pääoma, jota ei voi mitata rahassa, on monin
verroin arvokkaampaa kuin taloudellinen tilanne. Työtä on paljon ja vastuu
jakaantuu jokaiselle Romano Mission työntekijälle. Keskustoimistossa
eurovalmistelut ovat loppusuoralla ja 95-vuotisnäyttelyn ja
juhlatilaisuuden valmistelut on tehty melkein kokonaan. Alida Friman on
toiminut vastuuhenkilönä 95 -vuotisnäyttelyn ja -juhlan osalta. Alidan
tehtäväksi jäi käytännönjärjestelyiden hoitaminen yhdessä
kenttäsihteerimme Katri Laukkarisen kanssa. Juhlapuhujaksi on lupautunut
hallituksen jäsen kirkkoherra Pertti Simola ja musiikkiakin on luvassa aina
viulistitytöstä Miritzasta hengellisen musiikin taitajaan Viktor
Klimenkoon. Juhlan yhteydessä on pienimuotoinen näyttely ja kahvipannu
kuumana makeiden ja suolaisten herkkujen kera. Juhlatilaisuus järjestömme
jäsenille ja kutsuvieraille pidetään Malmin kirkossa 10.10.2001.
Tämä kuluva vuosi on ollut lähetyksemme kannalta hyvää aikaa. Projektit
pyörivät ja sosiaalinen toiminta esim. leirien muodossa on ollut vilkasta,
kuten tämän numeron leirimuisteloista voitte itsekin todeta.
Toiminnanjohtaja Henry Hedman on aktiivisena verkostojen luojana monessa
mukana. Tämän vuoden toimintasuunnitelmaan nostettiin erityisesti
kansainvälisyys yhdeksi tavoitteeksi ja siinä onkin selkeää edistystä
tapahtunut. Toiminnanjohtaja on kuluvan vuoden aikana osallistunut muutamiin
tärkeisiin kansainvälisiin tapahtumiin. "Mission miehet" Henry
Hedman ja Väinö Lindberg olivat kesäkuussa Bratislavassa Euroopan
kirkkojen konferenssien sekä Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission
järjestämille neuvottelupäiville. Tapahtumassa käsiteltiin Itä- ja
Keski-Euroopan romanien huolestuttavaa tilannetta. Tilaisuudessa oli
painotettu hengellisten yhteisöjen vastuunottamista ihmisoikeuksien
edistämistyössä omassa maassaan. Elokuussa Lindberg ja Hedman
osallistuivat Ranskassa pidettyyn romanien hengelliseen maailman
konferenssiin. Mielenkiintoiset konferenssiterveiset löytyvät myös
tästä lehden numerosta. Syyskuun alussa Toiminnanjohtaja sai kutsun
osallistua Romanian ulkoministeriön järjestämään Etyjin kokoukseen,
jonka asialistalla on ollut mm. romanien tasa-arvoisen osallistumisen ja
mahdollisuuksien luominen paikallisella sekä yhteiskunnallisella tasolla.
Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa kulttuuritapahtumissa
Romanien kulttuurin ehkä tärkein osa-alue on oma kieli. Euroopan
kielivuoden teemapäivää vietettiin 6. Huhtikuuta 2001 Helsingissä.
Säätytalon juhlaseminaarin järjestelyistä vastasi Romaniasiain
neuvottelukunta yhteistyössä Romaniväestön koulutusyksikön, Romano
Mission ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa. Mukana
järjestelyissä olivat myös Suomen Pipliaseura sekä FIBLUL, joka on
Euroopan unionissa toimivan vähemmistökielten yhteistyöelimen suomalainen
jäsenyhdistys.
Kansainvälisen romanipäivän kunniaksi Romano Missio ry ja Kirkko ja
romanit -työryhmä järjestivät 8. huhtikuuta romaninkielisen
jumalanpalveluksen. Tilaisuus pidettiin Johanneksen kirkossa ja saarnaajina
toimi Väinö Lindberg ja Henry Hedman käänsi saarnan romanikielelle.
Samassa yhteydessä julkistettiin Suomen Pipliaseuran tuottama
toiminnanjohtaja Henry Hedmanin romanikielelle kääntämä Luukkaan
evankeliumi.
Toukokuussa Romano
Missio oli näyttävästi esillä Terve-SOS -tapahtumassa Kuopiossa.
Siellä mm. julkaistiin Inga Angersaaren kirjoittama Romaniukin
satureppu -kirja. Satukirjan tärkein päämäärä on saada
romanilapsi tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi
suomalaisessa varhaiskasvatuksessa, esi- ja alkuopetuksessa. Satujen
tehtävä on kasvattaa erityisesti romanilasten itsetuntoa.
Tarinakirjan välityksellä pyritään herättämään lapsissa
empatian tunteita erilaisuutta kohtaan. Tämä on ensimmäinen teos,
joka on tarkoitettu romanilapsen päivähoidon ja esiopetuksen ym.
opetuksen tueksi.
|
|

|
Uuden vuosituhannen pehmeät arvot
Vuosi 2000 oli merkittävä vuosi monessakin mielessä. Suomi sai
ensimmäisen naispresidentin Tarja Halosen, joka edustaa suomalaisille
"lämpimiä, pehmeitä arvoja." Myös Romano Missio panosti
uudelle vuosikymmenelle pehmeisiin arvoihin. Lastensuojelutyötä
kehitettiin panostamalla henkilökunnan koulutukseen. Etnisyyteen
kiinnitettiin entistä enemmän huomiota mm. siten, että kaikissa
lastensuojeluyksiköissä toimii romanityöntekijöitä.
Toiminnanjohtaja kävi säännöllisesti vuoden aikana pitämässä luentoja
yksiköiden työntekijöille romanikulttuurista. Yksiköiden johtajien työn
ja kasvatuksen tukemiseksi luotiin oma kasvatustukiryhmä, jotka
kokoontuivat säännöllisesti tarvittaessa.
Uudet tuulet puhalsivat Romano Missiossa
Toiminnanjohtajan ollessa vuoden verran virkavapaalla ulkoministeriön
tehtävissä Puolassa. Viransijaisuutta hoidettiin Missiossa oman väen
kesken sisäisesti. Missioon palkattiin uusia työntekijöitä:
Keskustoimistoon saatiin uusi romanityöntekijä Alida Friman jatkamaan
terveyskasvatusprojektia. Mäntsälän perhekodin johtajaksi valittiin Tuija
Karvonen. Vs. toiminnanjohtajat jatkoivat Henry Hedmanin alulle panemia
uudistuksia, jotka koskivat lastensuojelutyön laadullisen työn
kehittämiseksi. Tänä aikana otettiin mm. käyttöön Kris-johtajatiimi,
jossa yksiköiden johtajat yhdessä toiminnanjohtajan ja talouspäällikön
kanssa keskustelevat ajankohtaisista asioista.
Tiedottaminen
Internet-sivut päivitettiin ajan tasalle ja luotiin uudet sivut
yleisilmeeltään. Romano Boodoksen lisättiin enemmän ajankohtaista asiaa
ja etenkin kansainvälistyminen on lisääntynyt jokaisessa numerossa. Myös
ajankohtaiset artikkelit on siirretty Internettiin, jossa lukijakunta on
erilaista ja tiedon tavoitettavuus saavuttaa laajempia ja erilaisempia
lukijakuntia.
Etninen hoitomalli on Romanien päihdetyön kehittämisprojektimme tuotos.
Se on Euroopan tasolla ensimmäinen tämänkaltainen teos, jossa pyritään
antamaan romanikulttuurin näkökulmasta tietoa terveydenhoitoalan
henkilökunnalle ja samalla pyritään antamaan apuvälineitä erityisesti
päihde- ja huumetyössä työskenteleville.
Opiskelu henkistä pääomaa
Vuosituhannen viimeinen vuosi - 1999 alkoi Romano Mission toiminnassa
opiskelun merkeissä. Euroopan sosiaalirahaston ja työvoimavirastojen
yhdessä rahoittama Romano-projektiin kuuluva nuoriso ja vapaa-ajan
ohjaajien tutkinto alkoi entisen Kotimäen lastenkodin tiloissa.
"Koulutukseen panostaminen on tärkeää. Opiskelu on henkistä
pääomaa. Sitä ei voi kukaan viedä. Tämä on myös sijoitus
tulevaisuutta varten, Eurooppakin muuttuu kokoajan", tätä mieltä
opiskelijat olivat opiskelustaan. Vuoden 1999 alkaneesta koulutusjaksosta 16
valmistui nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajiksi. Heistä suurin osa on
sijoittunut työelämään ja näin omalla esimerkillään luovat
ympäristölleen kuvan koulutetusta ja työssä käyvästä romanista.
Hengellisen toiminnan kehittäminen
Hengellistä toimintaa kehitettiin yhteistyössä seurakuntien ja
seurakuntayhtymän kanssa. Tapahtumia oli tältä saralta aika paljon, mm
hengellisen romanimusiikin iltaa Malmin kirkossa, romanivanhusten leiri-,
kerho- ja virkistyspäiviä. Kansainvälisyyttä edusti mm. PEC:in
kansainvälinen kristillinen suurtapahtuma, joka pidettiin Helsingissä.
Toiminnanjohtaja Henry Hedman puhui itä- ja Keski-Euroopan romanien
tilanteesta ja kertoi ajankohtaisia kuulumisia maailmalta. Ekumeeninen
romanitapahtuma "Romanit ja kirkot" pidettiin Tampereella
maaliskuun 2. päivänä 1999.
Juhlajumalanpalveluksen Tuomiokirkossa piti piispa Juha Pihkala ja häntä
avusti Henry Hedman. Saman päivänä pidettiin myös seminaari "Kirkot
ja romanit", jossa "mission miehet" muiden romanien kanssa
olivat näyttävästi esillä.

|
|
Mission miehet,
Pekka Viirre ja Henry Hedman
|
Kirkkopäivät Porissa toukokuussa oli
myös perinteinen tapahtuma Romano Mission toiminnassa. Romano Missiolla ja
Romaniväestön koulutusyksiköllä oli oma näyttelyosasto, jossa
"mainostettiin" toimintaamme.
Vanhusten huomioiminen
YK nimesi vuoden 1999
ikäihmisten vuodeksi. Romano Missio huomioi YK:n ikäihmisten vuoden
järjestämällä yhdessä muiden romanijärjestöjen,
neuvottelukunnan ja koulutusyksikön kanssa romanivanhuksille juhlan.
Romano Missiossa vanhusten asiat ovat olleet esillä jo vuodesta 1995
Vanhustyö -projektimme kautta. Siitä lähtien romanivanhuksille on
järjestetty virkistystoimintaa kuten kerhoja, juhlia, kuntoutusta ja
leirejä ym. toimintaa.
|
|

Säätytalon kaunis sali täyttyi
arvovieraista - sotaveteraaneista ja heidän omaisistaan sekä
viranomaistahoista
|
Romanipolitiikan uudet strategiat
julkaistiin Mission miehet taas asialla - Selvitysmiehet Kyösti Suonoja ja
Väinö Lindberg selvittivät Suomen romaniväestön olosuhteita ja asemaa.
Teos piti sisällään myös ehdotuksia, miten romaniväestön
elinolosuhteita voidaan parantaa mm. "kuntiin pitäisi perustaa
yhteisiä romanityöryhmiä viranomaisille, luottamushenkilöille ja
romaniväestön edustajille suunnittelemaan kunnan romanipolitiikkaa.
Vuosi 1998 oli merkittävä vuosi allekirjoittaneelle. Työni alkoi
Päihdehoitotyön kehittämisprojektissa helmikuussa. Ensi alkuun kaikki oli
uutta ja outoa tottua uuteen työyhteisöön ja sanotaanko
työkulttuuriinkin. Toiminnanjohtaja Henry Hedman teki ympäri pyöreitä
päiviä järjestön kehittämisessä sellaiseksi kun se tänä päivänä
on - toimiva ja dynaaminen uuden vuosituhannen haasteet kestävä
romanijärjestö.
Lastensuojelutoiminnassa kehittäminen - laatua lastensuojeluun
Lastensuojelutyön laatuprojektissa vuonna 1997 Tino Varjola laati laajan
raportin Romano Mission tarjoamasta lastensuojelutyön palveluista, jonka
pohjalta lähdettiin suunnittelemaan lastensuojelutyötä. Suunnitteluun
perustettiin suunnitteluryhmä, jossa toimi mm. kaikkien yksiköiden
johtajat. Tämän työryhmän aikaansaannoksena oli mm. Kotimäen
lastenkodin lakkauttaminen ja suuntautuminen pienyksiköiden - perhekotien
suuntaan. Uuden perhekodin perustaminen Mäntsälään. Hallinnon
keventäminen - Vanhat johtokunnat purettiin, johtajille annettiin enemmän
valtaa ja perustettiin Kris- johtajien tiimi pohtimaan ja kehittämään
ajankohtaista lastensuojelutyötä. Myös kasvatustukiryhmät perustettiin.
Lastensuojelutoiminta oli muutenkin näyttävästi esillä sinä vuonna.
Päiväkumpu täytti tasavuosia - 40 vuotta. Päiväkumpu piti toukokuussa
2-päiväiset avoimet ovet, jolloin Päiväkummun väkeä kävi
tervehtimässä niin entisiä lapsia kuin viranomaisia, naapureista
puhumattakaan.
Ensimmäinen romaninkielinen Jumalanpalvelus
Kauniina toukokuun sunnuntaina tehtiin historiaa Tukholman suomalaisessa
kirkossa: Ruotsin ensimmäinen romaninkielisen jumalanpalveluksen
toimittivat pastorit Henry Hedman ja Väinö Lindberg.
Veljeyttä yli rajojen - tapahtuma
Monissa maissa romanien tilanne on kehittynyt suotuisasti sekä koulutus-,
työllisyys- että sosiaaliasioissa. Päinvastaistakin kehitystä
valitettavasti on: Romanit kohtaavat väkivaltaa ja heitä pahoinpidellään
entisen Itä-Euroopan alueella. Kaikista näistä aiheista puhuttiin
kansainvälisissä "Veljeyttä yli rajojen" -konferenssissa
syyskuisessa Helsingissä, johon myös Romano Missio osallistui omalta
osaltaan.
Vuosi 1997 - yhteiskunnallisen arvostuksen heräämisen vuosi
Vuosi 1997 oli Romano Mission toiminnassa kaksijakoinen. Yhteiskunnallisen
arvostuksen nousu näkyi esim. Romanisotaveteraanijuhlassa, jossa
valtiovallan taholta kiitoksen esitti ministeri Terttu Huttu-Juntunen, josta
jäljempänä enemmän. Vuosi 1997 voidaan hyvällä syyllä sanoa myöskin
projektien vuodeksi. Perhetyö projekti sai vakiintuneet työmuodot: kerhot,
leirit, kotikäynnit, etsivä katutyö, sielunhoito jotka yhä tänäkin
päivänä ovat päihdetyön keskeisiä toimintamuotoja.
Toinen keskeinen projekti alkoi, jolla on ollut kantoa tänäkin päivänä
"Aina ammattiin asti" -projekti. Eli romaninuorten syrjäytymisen
ehkäisyprojekti.
Kun koulutustaso jää alhaiseksi, vaikeutuu ammatin hankkiminen ja sitä
kautta toimeentulon saaminen. Nämä tekijät yhdessä vähemmistöaseman
kanssa ovat yksi suuri syy romaninuorten syrjäytymiseen. Tilannetta ei
myöskään helpottanut uusi laki työmarkkinatuen epäämisestä alle
25-vuotiailta nuorilta, joilla ei ole ammattikoulutusta. Tämän seurauksena
romanikentässä tapahtui kaksi asiaa. Alle 25-vuotiaat romaninuoret, joilla
ei ollut koulutusta, jäivät aivan kuin tyhjänpäälle polkemaan
paikoilleen. Heidän kohdallaan alkoi syrjäytyminen kasvaa
huolestuttavasti. Myönteinen ilmiö, joka syntyi tämän lain seurauksena,
oli yleinen koulutukseen pyrkiminen. Esimerkkinä mainittakoon
Romako-projekti ja Kotimäen tilojen hyötykäyttö koulutuksessa. Näin
jälkiviisautena ajatellen yhteiskunnan päättäjien toimet ovat olleet
oikeita, vaikka sen seuraukset ovatkin kohdistuneet etnisiin ryhmiin
suuremmalla voimalla kuin valtaväestöön. Tämä myöskin aiheutti
paineita kenttätyömme osalta. Valituksia ja lausunnot nousivat
räjähdysmäisesti. Arviolta yli 40 %, jotka kohdistuivat toimeentuloon ja
asuntokysymyksiin.
Romanisotaveteraanijuhla
Romano Missio sai tehdä historiaa, järjestämällä ensimmäisen
ikimuistoisen sotaveteraanijuhlan marraskuun 21. päivänä. Hietaniemen
seppeleenlaskutilaisuus kosketti syvästi jokaista läsnäolijaa.
Varsinainen juhla valtioneuvoston edustustiloissa Säätytalolla antoi upeat
puitteet sotaveteraanijuhlalle. Romanisotaveteraaneja oli saapunut juhlaan
parisenkymmentä eri puolelta Suomea. Romanisotaveteraanit olivat
liikuttuneita monelta taholta saamastaan tunnustuksesta ja arvonannosta.
Myös neuvokkaiden romaninaisten osuus sai kiitosta. He olivat myös
sankareita. "Tämä juhla tuli vähän liian myöhään, monet meistä
ovat jo nukkuneet pois", purkautui haikeana joidenkin sotaveteraanien
huulilta.
Valtsu tähän kuva sotaveteraaneista, Kuvateksti: Säätytalon kaunis sali
täyttyi arvovieraista: romanisotaveteraaneista ja heidän omaisistaan sekä
viranomaistahoista.
Vuosi 1996 - uuden toiminnanjohtajan vuosi
Vuosi 1996 oli historiallinen käänne Mustalaislähetyksen
90-vuotishistoriassa. Nykyinen Romano Missio sai ensimmäisen
romanitoiminnanjohtajan Henry Hedmanin. "Olen iloinen, että saan olla
ensimmäinen romaniväestön edustaja tässä tehtävässä. Romani tuntee
oman heimonsa parhaiten. On tärkeää, että teemme työtä yhdessä",
painotti Hedman silloisessa Romano Boodos -lehden haastattelussa. Saamme
varmaan seuraavassa numerossa lukea toiminnanjohtajan mietteistä, miten
hänen mielestään Romano Mission visio on toteutunut hänen
toimikaudellaan.
Lopuksi sydämelliset kiitokset kaikille Romano Mission nykyisille ja
entisille työntekijöille, yhteistyökumppaneille ja ystäville. Ilman
teidän panostanne, emme olisi kyenneet toimimaan romaniväestön
palvelustehtävässämme.
Terno Hagert
<-- Romano
Boodos / Artikkeleita
<-- Romano Mission
etusivulle
|
|
|